Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
02.03.2011 - 19:14

Sukkien lisäksi sain tammi-helmikuussa aikaiseksi pari baskeria. Ne olivat maksu pari postausta alempana olevista korteista. Tai oikeastaan vastaanottaja halusi yhden baskerin, mutta koska en ollut tyytyväinen ensimmäiseen versioon, tein toisen. Nämä on tehty ns. omasta päästä. Ritvan toive oli saada baskeriin sama kuvio kuin hänelle aikaisemmin tekemissäni Chevalier-lapasissa, joten olkoot nämä sitten Chevalier baskerit.

Ylemmässä kuvassa kuvio toistuu jokaisella neljällä sivulla. Toisessa on kuvio vain edessä; muu osuus on sileää neuletta.

Lankana näissä on kaksinkertainen Lanett ja puikkoina 3,0 ja 4,0.

Kuvausapulaisena näissä on M:n nalle, Söpö. Söpö on aikoinaan ostettu Tukholmasta Åhlensilta sisaruksensa, Nöpön seuraksi. Olisiko M ollut noin 4-vuotias, kun katseensä osui Nöpöön ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Seuraavalla risteilyllä piti mennä katsomaan, olisiko Åhlensilla vielä lisää Nöpöjä kaupan (M:lle jäi mieleen Nöpön tummempi kaksoisisarus). Mutta enää Nöpöjä ei ollut, mutta Söpö kelpuutettiin mukaan. Nämä olivat M:n rakkaimmat lelut ja taisivat ne lohduttaa murrosiän myrskyissäkin:)  

janex kirjoitti 02.03.2011 - 19:21
söpö nalle:) ja siisti hattu:)
jansku kirjoitti 02.03.2011 - 20:00
kauniit on baskerit, mutta söpö on mallikin:)
Pami kirjoitti 02.03.2011 - 20:08
Nätti baskeri!!

Minulla ei aikoinaan ollut mitään ihania leluja, joten kun olin aikuisopiskelijana (yli 30 v.) muualla yötä, niin ostin tuollaisen ison nallen seurakseni. Se on vieläkin meillä eikä lähde pois!! Kukaan ei edes ehdota sen viemistä kirpputorille!! :-)
janetti kirjoitti 02.03.2011 - 20:43
Nättejä baskereita ja soma malli :)
KristiinaS kirjoitti 02.03.2011 - 20:49
Söpö voi olla ylpeä kun saa olla mallina noin söpöille ja näteille baskereille.
Mullahan on Nalle, joka on yhtä vanha kuin mä ite, ja sain sen puolivuotiaana. Siitä on kyllä tarina blogissa: Nalle-herra.
TuuliS kirjoitti 02.03.2011 - 21:19
Söpö mannekiini ja kauniit baskerit! Toivottavasti töissä helpottaa pian.
Maj kirjoitti 02.03.2011 - 21:22
Hienoja baskereita - ja ihana tarina nallen takana. :)
Mammutti kirjoitti 02.03.2011 - 21:23
Kauniita basskereita molemmat! Nalle on suloinen tarinoineen ja niinhän se on, ettei rakasta pehmolelua voita mikään.
Eila kirjoitti 02.03.2011 - 21:26
Hyvännäköiset baskerit!
Mukavaa viikonjatkoa sinulle:)
Seijasisko kirjoitti 02.03.2011 - 21:47
Kivat baskerit. Söpö ja Nöpöstä tulee mieleen meidän ex-marsut Höpö ja Nöpö. .:) .
Jaana kirjoitti 02.03.2011 - 21:53
Kauniit hatut ja mukavat mallit.
Sari kirjoitti 02.03.2011 - 22:00
Kivat baskerit, nätti kuvio. Ihana malli sinulla, ei varmaan kovasti vastaan hangoitellut kuvaamista :)
enkulin käsityöt kirjoitti 02.03.2011 - 22:21
Ihania baskereita ja malli suloinen
Hepsi kirjoitti 02.03.2011 - 23:14
kauniit baskerit ja söpö Söpö! =)
Pitsisukka kirjoitti 03.03.2011 - 08:25
Ihana baskeri!
piiku kirjoitti 03.03.2011 - 08:28
Hienoja baskereita Söpöllä!
atleena kirjoitti 03.03.2011 - 09:27
Kaunis baskeri ja ihana tuo Söpön historia! :)
Matleena kirjoitti 03.03.2011 - 09:29
Höh! Siis tuo Atleena olen minä Matleena, miten se tuon ämmän jätti pois. :O
Irkku kirjoitti 03.03.2011 - 11:11
Kivoja baskereita. Lapasten mallikuvio sopii kauniisti tähänkin käyttöön.
Anneli kirjoitti 03.03.2011 - 11:22
Ihana valkoinen pipo !
Tuo malli on myös suloinen :)
Pirena kirjoitti 05.03.2011 - 20:09
Nätit nuo edellisen sukat. Hyvin osaa nalle poseerata myssyn kanssa.
M kirjoitti 06.03.2011 - 08:29
Hauska että laitoit nallejen tarinan tänne!:) en muistanu et olin niin nuori ku neljä ku ostettii nöpö mulle... mulla on ikävä sua äiti <3
Mammutti kirjoitti 08.03.2011 - 13:28
Oikein hyvää Naistenpäivää!
Anonyymi kirjoitti 09.03.2011 - 09:59
Kivat baskerit ja suloinen Söpö!
Ihana tarina Nöpöstö ja Söpöstä!
Marleena kirjoitti 09.03.2011 - 10:01
En tiedä miksei ottanut tietojani evästeestä tuohon edelliseen kommenttiin, kun anonyyminä sen lähetti. Yritän nyt uudelleen!
Tuta kirjoitti 09.03.2011 - 18:58
Kaunis baskeri nallen päässä:)
Anneli kirjoitti 11.03.2011 - 17:19
Kiitos Marjut lohdutuksesta !
Tarpeeseen tuli :D
Ritva kirjoitti 17.03.2011 - 13:45
Vai tällainen nallukka oli koekaniinina :) Kiitos vielä kerran, en tiedä mittasinko pään ympäryksen liian naftisti, vai olenko vain tottunut vanhaan mustaan baskeriini, joka on löysä ja virahtanut :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sivupohja
Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri
Mukana