|
Kirjoittaja
|
14.03.2010 - 13:20
Kohta olemme menossa kihlajaiskahville. En olekaan koskaan tainnut käydä kihlajaisissa. Mutta kerta se on ensimmäinenkin. Tilasin juhlaa varten kortin Ritvalta. Sain jopa valita useammasta vaihtoehdosta. Paremmat kuvat löytyvät tekijän blogista. Tämä on kiireessä otettu, kun vielä pitää ehtiä syödä ennen lähtöä.
Eilen oltiin miehen kanssa katsomassa Patea. Konsertti oli ihan hyvä, mutta taidetaan miehen kanssa tykätä kuitenkin enemmän Popedasta. Ehdottomia helmiä eilisessä olivat 'Mä elän vieläkin', 'Synnyimme lähtemään' ja tietysti Juicen kappaleet. Mutta 70-luvun progressiiviseen rokkiin viittaavat kappaleet eivät sykähdyttäneet sitten yhtään. En kyllä pitänyt ko. musiikkilajista silloin 70-luvullakaan. Tavattiin Sibeliustalolla ennen konsertin alkua yhdet kaveritkin. Olimme ostaneet liput toisistamme tietämättä. Väliaikakin meni sujuvasti heidän seurassaan. Sovittiin sitten heti ensi viikonlopuksi kyläilyreissu; heidän tyttärellään on 1-vuotissynttärit:) 08.02.2010 - 16:35
Palaan vielä selvyyden vuoksi edelliseen kirjoitukseen. Olimme blogikoiran kanssa hänen talonsa kohdalla, mutta toisella puolella katua paikassa, joka ei ollut kenenkään tonttia. Ja kun uroskoira nostaa koipea, se tarkoittaa pissaamista. Ns. kakkoselle sekä uros- että narttukoirat kyykistyvät. Joten blogikoiran nestemäistä jätöstä minun olisi ollut tosi vaikea saada pussiin. Siksi ajattelinkin potkaista päälle lunta, kunnes huuto sai minut toisiin ajatuksiin. Ennen kuin meillä oli koiraa, inhosin myös keltaisia lumivalleja. Mutta mieleenikään ei olisi tullut räyhätä koiranulkoilluttajalle, jos koira pissaa tien toisella puolella. Nykyään koirien ja koiranomistajien vihaajia löytyy yllättävän paljon. Blogikoira onneksi tekee kakkoset yleensä 90%:sti metsään, mutta sinne päästäksemme meidän on kuljettava asustusalueen läpi eikä koiraparka pysty pidättämään pissaansa koko matkaa. Ja koirat tunnetusti pissaavat sinne, minne muutkin ovat ennen heitä ehtineet. Mutta olenpa saanut valmiiksi käsityön! Ja tämän vieläpä tilasi mieheni. Nimittäin joskus 90-luvun alussa hänelle neulomani polvenlämmittäjät olivat vihdoin viimein tulleet tiensä päähän. Hän käyttää niitä hiihtäessä, jolloin viima saattaa käydä kylmästi polviin.
Mies valitsi ihan itse langaksi joskus Ketunpään sukkapaketissa olleen Inka Dreams sukkalangan. Neuloin lämmittimet 2,5 mm:n puikoilla. Silmukoita oli alussa 100 ja lisäykset tein sileällä osuudella. Vielä eivät ole päässeet käyttöön, mutta varmaan tällä viikolla kuitenkin. 03.02.2010 - 16:35
Rivitalomme viereisellä omakotitaloalueella on erään talon postilaatikon vieressä itse tehty kyltti: Älä k…ta koiraasi pihatiellä. Sanamuotoa olisi voinut harkita, mutta asia tulee selväksi. Olen ollut hyvin tarkka, että ko. tienhaaran ohitan aina toiselta puolelta katua. Niin tein eilenkin blogikoiran kanssa lenkkeillessä. Tietysti blogikoiralle tuli tarve nostaa koipea juuri tämän talon kohdalla, MUTTA toisella puolella katua. Juuri kun blogikoira sai koipensa alas, vastapäisen talon ikkuna avautui ja mieshenkilö huusi jotenkin näin: ”Älä nyt h….tissä k…ta sitä koiraasi toisten ikkunan alla”. Ihan tarkka lainaus ei ole, koska olimme sen verran kaukana, että ääni ei kantanut kunnolla meille asti. Hämmästyin huudosta niin paljon, etten edes osannut vastata mitään. Jos meille ei olisi huudeltu mitään, olisin voinut jalalla potkaista lunta pissan päälle, mutta näin ollen jätin sen tekemättä. Jonkun matkan päässä pysähdyin juttelemaan tuttavan kanssa ja loppujen lopuksi oli naurussa pitelemistä, kun huutaja ilmestyi mökistään lapion kanssa ja kävi peittämässä blogikoiran pissat toiselta puolelta katua. Eivät minustakaan koirien jätökset kinoksia kaunista, mutta jossakin niidenkin on tarpeensa tehtävä. Muuten tällä huutajalla on kissa, joka kulkee ulkona vapaana. Mutta joka tapauksessa paha olo tuostakin tapauksesta jäi. Sitten vähän iloisimpiin asioihin. Ritva on antanut minulle tunnustusta. Kiitos Ritva; lähetän tunnustuksen ilman muuta takaisin sinulle.
Mahtavia blogeja on niin paljon, etten millään osaa valita, joten tämä on teille kaikille blogillisille kävijöille. Olkaa hyvät! 29.01.2010 - 18:33
J palasi myöhään eilen illalla Aasiasta. Miehen kanssa käytiin hakemassa hänet lentoasemalta. Siinä saapuvien portilla odotellessa nähtiin mm. Jari Litmanen perheineen. J ja Jari olivat seisoskelleet vierekkäin matkatavarahihnan luona. Lento oli heillä kuitenkin ollut eri. J toi myös paljon tuliaisia. Minä sain aidon kiinalaisen silkkihuivin. Mitenkähän tuo pitäisi solmia, jotta kaunis
Viime maanantain kynttiläkutsut sujuivat hyvin. Ja kuten Hepsi kertoi siellä annettiin pankkitili, jolle piti maksaa mahdollisimman pian. M halusi tuoksukynttilöitä minä tuoksuttomia. Kutsujen jälkeen raikas pakkasilma tuntui tosi hyvältä. 14.01.2010 - 19:36
Viime päivät olen tehnyt sytomyssyjä tai oikeastaan yhtä myssyä. Katsokaas, jos joskus lukisi ohjeen kunnolla, voisi vaikka ensimmäisellä kerralla saada oikein. Myssyn ohjeessa ei ollut mitään vikaa, ainoastaan tekijän sisälukutaidossa. Ohjeen alussa on kohta, missä tehdään pylväitä joka toiseen edellisen kerroksen silmukkaan ja niiden väliin ketjusilmukka. Ketjusilmukat kyllä tuli tehtyä, mutta tulipa pylväätkin tehtyä JOKA silmukkaan. Ei ihme, että myssy loppuvaiheessa alkoi muistuttaa suihkumyssyä. Nyt myssy on kuitenkin valmis ja laitan varmaan kuvankin, kun ensin saan sen koristeltua. Löysin tänään paikallisen ostarin kirppikseltä nappeja myynnissä tyyliin 20s-30s/ 30-40 kpl koosta riippuen. Niistä oli tehty valmiita nippuja, joten ihan vapaasti ei saanut valita. Onkin sitten myssyyn vara valita. Eilen olimme blogikoiran kanssa lenkillä lempirannassamme. Sää oli oli aika outo. Sumua oli omiksi tarpeiksi.
Kuten näkyy polku katoaa jäälle sumuun. Tokihan blogikoirankin piti päästä kuvaan sumua tai ei.
07.01.2010 - 12:08
Kiitos kaikille kommenteista! Kiittäminen unohtuu niin helposti. Viime aikoina on taas ollut niin kiirettä, ettei ole blogiakaan ehtinyt päivittää. Vieraita on käynyt sekä uutena vuotena että loppiaisena. Käsitöitä ei ole esiteltäväksi asti, mutta viikonlopuksi olisi saatava valmista aikaan, kun olemme menossa Tampereelle suvun uutta tulokasta moikkaamaan. Kosteusfirma tulee huomenna tarkastamaan kosteusvauriota. Odotamme jännityksellä. Seijasisko ja Matleena pistivät pystyyn kampanjan, johon minäkin ilmoittauduin mukaan. Mitään määrätavoitetta en ota, mutta mahdollisuuksien mukaan teen. Tämä onkin ensimmäinen kampanja, johon osallistun. Koen asian sen verran tärkeänä, että ei edes tarvinnut miettiä asiaa. Anoppini kuoli rintasyöpään vuonna -96 kaikkien mahdollisten hoitojen jälkeen. Hän inhosi peruukkiaan. Jospa vain silloin olisin tiennyt tällaisesta myssystä, jolla olisin voinut helpottaa hänen oloaan.
01.01.2010 - 13:47
Annetaan katoavalle vuodelle rauha, lasketaan harteilta unohduksen taakat, joita olet mukanasi raahannut. Ota uuteen vuoteen mukaasi vain sanat, jotka olet sydämeesi kätkenyt ja teot, jotka saivat hymyn kasvoillesi. Ystävät isolla Y:llä kuljeta alkavaan vuoteesi kullatuissa vaunuissa - he ovat elämäsi arvovieraita! Unelmia, terveyttä ja valon kirkkaita kristallihetkiä vuodelle 2010!
Kiitos kaikille blogiystäville viime vuodesta ja em. tekstarin sanoin ihan kaikille teille hyvää vuotta 2010!!! 30.12.2009 - 20:17
Eilen miehen veli ja vaimonsa saivat toisen tyttären, joten kummitytön status muuttui samalla isosiskoksi. Strategiset tiedot ovat toistaiseksi hiukan hatarat, koska mies ja veljensä eivät oikein kunnolla ehtineet puhua asiasta. Vauvaa varten tein valmiiksi tossut. Mutta en halunnut käyttää neutraaleja värejä, joten tein sitten samalla kahdet.
Näistä sitten pinkit lähtevät josain vaiheessa Tampereelle. Sinisille löytynee käyttötarkoitus joskus myöhemmin. Mallihan näissä on Saartje's Bootees. Neuloin nämä kaksinkertaisesta Lanettista kolmosen puikoilla. Idean kaksinkertaiseen lankaan sain Seijasiskolta. M kävi valitsemassa napit paikalisesta nappikaupasta. Sitten vähän ikävämpi juttu. Eilisen päivän aikana oli makuuhuoneen kattoon ilmestynyt tällainen.
Lähempää se näyttää tältä.
Ilmeisesti katto vuotaa. Isännöitsijälle on ilmoitettu ja kosteusfirman pitäisi ottaa yhteyttä. Vuodon laajuus selviää vasta mittauksilla. Tällä hetkellä kädet ovat kyynärpäitä myöten ristissä, että kosteus olisi helposti hoidetavissa. 28.12.2009 - 14:46
Kiitokset kaikille joulutoivotuksista! Minulla oli kone kiinni koko joulun, joten alankin vasta nyt tutkiskelemaan blogimaailmaa. Ilmeisesti joulustressi oli liikaa, koska kaikkien velvollisuuksien jälkeen sain flunssan. Olen parhaillaan sairauslomalla kotona. Possunuhaa tämä ei varmaankaan ole, mutta jotain kuumeetonta voimat täysin vievää kuitenkin. Jouluna sain pari neuleaiheista lahjaa. M hommasi lahjakortin lankakauppaan. Ja J oli löytänyt Pietarista parinkin lankakauppaa. Minulle hän osti muutaman kerän näitä. Lanka on ihanan pehmeää bambusekoitetta ja värikin vallan hurmaava.
Ennen joulua ehdin saada valmiiksi sukat Janetilta saadusta arvontapalkinnosta.
Koko on miesten 42-43. Ja nämä lähtevät mahdollisesti J:n mukana Pekingiin tammikuun puolessa välissä. J toteuttaa Kauko-Idän kierroksensa tuolloin. Lukioaikoinaan J kuului Kiina-ryhmään, joka teki matkan Pekingiin ja asui siellä yhteistyökoulun perheissä. Vastavuoroisesti sieltä matkusti ryhmä Suomeen ja meillä asusti myös viikon yksi kiinalaispoika. J ja tämä poika ovat pitäneet yhteyttä useamman vuoden ja nyt sitten J matkustaa jälleen hänen luokseen. Samalla reissulla J käy myös Tokiossa tapaamassa ystäväänsä, johon hän tutustui Mansessa. Siitä tulee varmasti ikimuistoinen matka. Olen nyt sitten vihdoin saanut vahvistuksen, että minut vakinaistetaan vuoden alusta. Reilun kahden vuoden epävarmuus päättyy. Olo on suunnattoman helpottunut. 23.12.2009 - 12:45
Tumma taivas jouluyönä, 15.11.2009 - 20:43
Aaamulla täältä lähti bussillinen naisia Tamperetta kohti. Minulle meinasi käydä ohraisesti heti aamusta, kun en noussut heti herätyskellon soitua. Kun vihdoin havahduin, oli bussin lähtöön aikaa noin puoli tuntia ja paikka oli toisella puolella kaupunkia. Onneksi kuitenkin olen tarvittaessa nopea; samoin mies auton ratissa. Matka Tampereelle kului tosi nopeasti, josta lankeaa iso kiitos vierustoverille. Perillä oltiin heti, kun ovet aukenivat. Ensin katselin kojuja kaikessa rauhassa yksikseni ja hankin kaikki tarpeelliset ostokset. Tapasin mm. Villasukan Titityyn osastolla. Sitten Susu jo soittelikin ja kiertelimme yhdessä Susun ja hänen mukavan äitinsä kanssa vielä lisää. Terveisiä vielä äidille! Sitten olimmekin sopineet tapaavamme Seijasiskon kanssa neulekahvilassa. Oli aivan ihanaa päästä istumaan ja Annen kanssa istuskelimme jonkin aikaa kahdestaan ja kummallakin olivat jalat hellinä. Seijasiskon lisäksi neulekahvilassa käväisi myös Tupuna. Kaikenkaikkiaan loistava messupäivä: pääsi tapaamaan blogiystäviä ja sai jopa matkustaa ymmärtävässä seurassa:) Kiitos vielä kaikille; oli tosi mukava tavata. Niin ja ne ostokset:
Taiteellinen asetelma on miehen:) Keskellä oleva kruunu on kummitytön joululahja. Ja ensi vuonna uudelleen! 13.11.2009 - 19:04
Tässä ne nyt ovat. Irinan suosiollisella avustuksella sain kuin sainkin toiset sormikkaat M:n kätösiä lämmittämään. Kiitokset myös M:n puolesta.
Viikko on ollut ja tulee olemaan aika kiireinen. Keskiviikkona olin Wanhalla Walimolla ammattijärjestön vuosikokouksessa. Ei se kokous niinkään, mutta sen jälkeen oli Ulla Tapanisen Show ja illallinen. Ja ainahan pitää mennä, jos on ilmaista ruokaa tarjolla;) Ja se ruoka oli tosi hyvää. Mies tosin valitteli, että olen pari päivää tuoksahtanut vahvasti valkosipulille. Huomenna on jälleen kerran hautajaiset. Vainaja ei ole sukua, mutta olimme yhdessä vaiheessa hänen kanssaan paljon tekemisissä. Sunnuntaina pitäisi sitten suunnata Tampereen messuille. Täältä on lähdössä bussikuljetus, johon ilmoittauduin. Jos joku tunnistaa messuilla, voi kernaasti tulla juttelemaan. Viime tiistaina ulkoilimme blogikoiran kanssa lumisateessa, joka tosin ei ollut lainkaan luvatun kaltainen. Mutta maisema kaunistui kerralla. Kuvat on otettu kännykkäkameralla, joten taso on sen mukainen.
01.11.2009 - 18:03
Eilen tuli käytyä paikallisilla käsityömessuilla. Ensimmäistä kertaa olin paikalla ennen messujen aukeamista, siis minkään messujen. Porukkaa riitti jonoksi asti. Lankamyynnin kannalta messut olivat huonommat kuin viime vuonna mutta paremmat kuin toissa vuonna. Helmeilytarvikemyyjiä löytyi paljon ja samoin ruoka- ym. oheistavikemyyjiä. Yksi mielenkiintoisimmista osastoista oli Hollolan keskiaikaseura ry, jossa mm. tehtiin lautanauhaa ja annettiin oppia kinnasneulatekniikasta. Aluksi kojujen välissä oli ihan mukava kulkea, mutta sitten väkimäärä lisääntyi niin paljon, että liikkuminen kävi tukalaksi. Joten ostin kotiin ne pakolliset metrilakut, täytin arvontalomakken ja poistuin. Toisten suosituksesta ostin vähän lankaa:
Kauhavan Kangasaitan Silo villasilkkilankaa. Värivalikoima on hiukan rajoitettu, mutta tämä oli kuitenkin mieluista. Virkkukoukkusen osastolta ostin pari rintamerkkiä. Itselle 'Mie oon puikoissa' ja kaverille lahjaksi 'En ookkaa mikään normipirkko'. Ostokset pysyivät hyvin maltillisina ja syytä onkin em. auton korjauskustannuksilla. 27.10.2009 - 17:13
Edit: Lopussa Tässä kirjoituksessa ei sitten käsitellä lainkaan käsitöitä eikä ole kuvia. Jupinan aihe ovat autot. Meillä on kaksi autoa. Emme tarvitsisi kuin yhden, mutta kun J sai ajokortin edesmennyt isäni halusi antaa hänelle autonsa. Auto on J:tä vain vuoden nuorempi, mutta isäni ei ollut ajanut sillä paljon. Autossa oli valmiiksi muutama lommo ja J teki siihen lisää, mutta peltikorjauslaskuilta on kuitenkin toistaiseksi vältytty. M voi sitten aikanaan tehdä siihen oman osansa. Joka tapauksessa auto on toiminut suhteellisen hyvin; ainoastaan pakoputki on reistaillut. Pari viikkoa sitten mies haki minua töistä em. autolla. Muutaman sadan metrin jälkeen auto alkoi pitää sellaista ääntä, että jopa minä tajusin, että jotain on vialla. Päätimme sitten kääntyä ympäri ja ajaa auton suoraan korjaamon pihaan. Matkalla autosta alkoivat tehot hävitä ja jännitimme, pääsemmekö lainkaan perille. Onneksi auto kesti! Päivä oli perjantai ja kello lähellä puoli viittä, mutta onneksi korjaamon omistaja oli vielä sulkemassa ovia. Hän otti avaimen ja palasimme asiaan seuraavana maanantaina – kannen tiivisteet olivat hajonneet. Näin äkkipäätä voisi kuvitella, että vaihdetaan vain joku tiiviste ja se on siinä. Katin villat – siinä pitää jossain suoristaa niitä kansia ja tehdä muutakin. JA lasku on 679€, jippii! Vaihdettiin siinä jakopään hihnakin samalla, joten se hiukan nosti hintaa mutta kuitenkin… Melkein 700€:lla maksaisi aika monta taksimatkaa. Edit: Juuri mies soitti; ykkösauton (vm -94) katsastus & huolto 600€, HUOH! 30.09.2009 - 20:25
Joten edelleen teen vain pieniä töitä. Nyt olen aivan ihastunut neulatyynyihin tai oikeastaan niiden virkkaukseen. Ohjeen löysin Kauhavan Kangas-Aitan sivuilta. Nyt näitä on valmiina kaksi ruusunpunaista ja yksi oranssi.
Ruusunpunaiset on tehty Kotiväestä ja oranssista on vyöte hävinnyt. Kokku oli 2,0mm. Viime sunnuntaina M, mies ja blogikoira päättivät lähteä eräretkelle lapsuudenkodin maisemiin. Retki alkoi hyvin ja kaikki olivat hyvällä tuulella. Noin kilometrin päässä oli liejuinen oja. Ensimmäisenä kulkenut mies hyppäsi yli vaivatta. M:llä oli jalassaan liian suuret kumisaappaat, jotka jäivät kiinni liejuun ja koko tyttö kaatui selälleen ojaan. Viimeisenä hypännyt blogikoirakin jäi takajaloistaan kiinni ja ryvettyi puoliksi. Ojasta nousun jälkeen M ja blogikoira näyttivät tältä.
Siinä vaiheessa piti koko porukan kääntyä takaisin. Onneksi olivat vaihtovaatteet mukana ja pääsivät jatkamaan retkeä toisesta paikasta. Kolmisen tuntia he vaelsivat. M:n saldo reissulta oli 13 hirvikärpästä; miehen vain viisi. Blogikoirasta ne eivät kauheasti välittäneet. Muuten retki oli oikein onnistunut ja he suunnittelevat jo uutta retkeä kevääksi - ilman hirvikärpäsiä.
13.09.2009 - 19:40
Näitä vilahteli kesän aikana eri blogeissa ja minä halusin myös. Hyvä ystäväni Kuopiosta oli viikonloppuna käymässä ja toimitti tilaukseni perille. Vilkutukset vain sinne Savoon ja kiitos kivasta viikonlopusta!
M:n luumupiirakan ohje on Nalle Puhin Iloisen kokin oppaasta nimellä Pöllön helppo murupiirakka:D Ja yleisön pyynnöstä laitan sen nyt tähän: Pohjalle maun mukaan luumuja, marjoja tai raparperiä 3 rkl sokeria 2 rkl perunajauhoja Murutaikina 2 dl vehnäjauhoja 1 dl sokeria 125 g voita tai margariinia Huuhtele luumut ja poista kivet. Voitele vuoka ja levitä luumut pohjalle. Sekoita sokeri ja perunajauho ja levitä seos luumujen päälle. Mittaa jauhot ja sokeri kulhoon. Leikkaa rasva pieniksi palasiksi ja nosta joukkoon. Nypi sormilla tasaiseksi murumaiseksi seokseksi. Levitä muruseos piirakan pinnalle. Voit pudotella vielä pieniä rasvanokareita murujen päälle. Paista 200-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. Piirakka sopii hyvin kermavaahdon tai jäätelön kanssa. Jos et ole osallistunut allaolevaan arvontaan, vielä ehtii! 03.09.2009 - 18:14
Meidän perheen viimeiseltäkin loppui loma eilen. J vietiinkin tällä kertaa paikalliselle rautatieasemalle lentoaseman sijasta. Ensi lukuvuoden J viettää Pietarissa venäjän kieltä opiskellen. Vaihto on pakollinen kaikille Manchesterin yliopistossa vierasta kieltä lukeville. J:llä on perhemajoitus ja ainoa rajoitus, jonka hän kyselypaperiin laittoi oli kissa. Hän on joskus saanut lieviä oireita kaverinsa kissasta. Mutta mikäs se uudessa perheessä vastaan tuleekaan kuin kissa. Se niistä toiveista:) Tälläkin kertaa ovat valmistuneet - sukat. Nyt vihdoin sain käytettyä urheilusukkalangan kokonaan.
Nämäkin aloitin kärjestä, jotta sain kaiken langan tehokkaasti käytettyä. Kahdesta kerästä lankaa tuli kahdet sukat kokoa 41-42 ja yhdet 38:t lyhyellä varrella. Seuraavaksi taidan vaihtelun vuoksi ruveta tekemään pipoa. 29.08.2009 - 20:42
Meinasin ensin laittaa otsikoksi 'Vieraita ja vieraissa', mutta jälkimmäisen sanan tuoman mielikuvan takia muutin sanamuodon:D Eilen ilalla meille tuli mukavia vieraita, kun kummityttö porukoineen tuli käymään. Tytteli itse oli reipas kun mikä eikä minkäänlaisesta vierastamisesta ole häivähdystäkään. Heti ovelta tyttö pyrki M-serkun syliin ja iltapalan jälkeen kokeiltiin trampoliinia sekä hiekkalaatikkoa. Blogikoira on edelleen suuren ihmetyksen aihe ja koira kestää hellyydenosoitykset miehekkäästi. Tosin kummityttö on pienestä asti osannut paijata blogikoiraa hellästi eikä pyri vetämään hännästä tms. Tänään sitten ajeltiin Ylämaalle, jossa asuu miehen täti. He eivät ole vielä nähneet kummityttöä lainkaan. Yhteydenpito on valitettavasti aika satunnaista, koska miehen molemmat vanhemmat ovat kuolleet ja välimatkaa on. Se on sääli, koska he ovat todella mukavia ihmisiä. Nykyään varmaan pidetään kyllä sisaruksiin yhteyttä, mutta serkusten yhteydenpito on harvinaisempaa. Minulla on pari serkkua, joiden kanssa olen tekemisissä, mutta minulla ei olekaan sisaruksia. Koska kerran maan kaakkoiskulmalla vierailtiin, piti tietysti käydä myös täällä. Lappeenrannan hiekkalinna on näytillä enää huomisen, joten kiirettä pitää, jos sen vielä haluaa nähdä. Vaihdoin muuten sivupohjaakin. Kiitos Blue! 02.08.2009 - 13:30
Työt ovat pitäneet sen verran kiireisenä, etten ole ehtinyt edes blogia päivittää. Mutta jos tätä edelleen pitää käsityöblogina, niin ei ole oikein mitään kerrottavaakaan. Käsityöt ovat edenneet tyyliin neulon ja puran ja edelleen neulon ja puran. Joskus sitten jotain valmista, ehkä. Eilen oltiin juhlimassa Tampereella. Kummitytön äiti piti 40-vuotisjuhlat. Tai oikeastaan kyse ei ollut mistään suurellisista juhlista, vaan hänen ja miehensä lähisukulaiset kävivät onnittelemassa. Mutta tarjoilut olivat hyvät! Lahjaksi vietiin Vilman tekemä rintakoru: joka pakattiin tähän Anttilasta löytyneeseen peltirasiaan. Lisäksi vietiin vielä pieni muotokuva, josta nyt ei tullut napattua kuvaa. 26.07.2009 - 22:18
Ja huomenna alkaa taas normaali aherrus. Viikonloppu oli aika vauhdikas: perjantaina J täytti 22v, lauantaina käytiin lasten kanssa äitiä katsomassa ja asennettiin hänelle uusi televisio ja tänään vierailtiin Helsingissä tupaantuliaisissa. Äidillä on tähän asti ollut pienenpieni matkatelevisio, josta hänen on vaikea tihrustaa tekstejä. Nyt hänellä on ihan kunnollisen kokoinen laite, josta tekstienkin pitäisi näkyä. M:llä oli myös viimeinen työpäivä perjantaina ja hän oli vilpittömän iloinen siitä, että klo 4:15 aamuherätykset ovat ainakin toistaiseksi historiaa. J:llä on vielä viikko töitä jäljellä, mutta katkonaisten yöunien vuoksi väsymys on aika ankaraa. Susulta sain tunnustuksen:
Kiitos Susu! Tämän saa nyt jokaikinen täällä kommentoiva, koska kaikissa niissä olen vieraillut ja mielestäni kaikki sen ansaitsevat. 02.07.2009 - 16:00
Huomenna olenkin jo lomalla. Ja todellakin, kun katsoo sääennustetta hellekausi alkaa olla huomisesta lähtien muisto vain. Nuorisolle ja varsinkin M:lle säiden viileneminen taitaa olla helpotus, koska atooppisena siivoustyö pölyineen ja hikineen ei ole niitä parhaita ammatteja. Ihottuma on jo alkanut levitä. Samoin blogikoira odottelee säiden viilenemistä. Tänään aamu alkoi taas hyvin, kun vein blogikoiraa lenkille. Koira haistoi vihollisensa ja alkoi haukkua. Jostain lähistöltä miesääni käski minun 'viedä sen koiran h:ttiin tai tulee turpiin'. Sieltä tuli myös muuta painokelvotonta tekstiä, mutta itse jatkoin matkaa. Onneksi blogikoirakin hiljeni. Kello oli kuitenkin yli seitsemän aamulla ja arkipäivä, joten mistään ihan aikaisesta aamusta ei ollut kyse. Mieli on vaan ollut hiukan apea koko päivän. Käsityöt - kaikki lähes samassa jamassa kuin viimeisen pari viikkoa. Tässä teille joka tapauksessa kesätoivotukset positiivareilta. Ehkä se aurinkokin näyttäytyy seuraavan kolmen viikon aikana.
29.06.2009 - 22:26
Juuri palattiin naapurikaupungista, jossa oltiin katsastamassa pientä koiranpentua. Merkki on sama kuin blogikoiralla ja väritys samoin. Kyllä koiranpennut ovat suloisia! Mutta meille kyllä riittää tämä yksi; ei ole ollenkaan ikävä pentuajan jatkuvia matonpesupäivä. Pitkin alkuvuotta laitoin kuvia lähiuimarannasta sekä talvella että keväällä. Laitan tähän nyt vielä kuvia tältä aamulta. Mikä ihana kesäaamu!
Sen verran lämmintä oli jo aamulla, että blogikoiralla oli jano.
Iltapäivällä töiden jälkeen ranta olikin jo täynnä ihmisiä, kun kävimme pulahtamassa. 27.06.2009 - 14:38
Siis nythän piti olla superhelteinen viikonloppu. Aamulla olikin vielä aurinkoista, mutta yhtäkkiä puolenpäivän jälkeen alkoi sataa. Viikko on ollut aika tapahtumarikas. Esimerkiksi sekä J että M saivat kesätöitä. J jakaa paikallista valtalehteä ja M aloittaa siivoamisen maanantaina. J:tä käy kyllä sääliksi, koska herätys on joka aamu noin klo 2:00 ja työtä on kuusi päivää putkeen + 1 vapaapäivä. Vastaavaa hommaa hän teki jo vuonna 2006 ennen armeijaan menoa. M sai neljän viikon siivouspestin, joten lomaa on senkin jälkeen vielä jäljellä. Hän joutuu vielä matkustamaan toiselle paikkakunnalle hommiin, mutta kyyti on onneksi järjestetty työnantajan puolelta. M:llekin saattaa aamu-unisena tehdä töihinlähtö tiukkaa, koska työnantajan pihassa on oltava jo puoli seitsemältä. Käsitöissä olen jatkanut reissulla alkanutta linjaa: neulotaan, puretaan ja taas neulotaan ja edelleen puretaan. Työn alla ovat nyt työkaverille 40-vuotislahjaksi kämmekkäät. Talvella töissä on niin kylmä, että hanskat ovat tarpeen, vaikka syntymäpäivä onkin nyt heinäkuussa. Koska olen kateellisena katsellut muiden kuvia puutarhoista ja koska minulla ei ole viherpeukaloa(kaan), laitan kuvan uusimmasta hankinnastani, ruusuliisasta. Elän toivossa, että se viihtyy vähän varjoisammalla talon etupuolella.
Perinteisesti minulla on tässä ollut uuden guinean liisa, mutta nyt kaupoista tai puutarhoilta en sitä löytänyt. Älkää sitten kovin tarkkaan katselko taustalla pilkottavia rikkaruohoja. 18.06.2009 - 09:47
Tämän enempää en laulusta osaakaan. Juhannus on kuitenkin tulossa, mutta säät eivät erikoisemmin taida suosia. Tuleepahan sitten tehtyä vaikka niitä käsitöitä:) Joka tapauksessa oikein leppoisaa juhannusta teille kaikille täällä poikkeaville! Tämä on muuten ruusu nimeltä juhannusmorsian ja kuva on kopioitu täältä. 06.06.2009 - 19:38
Kuten kuvista on käynyt ilmi, blogikoira on paimentavaa rotua. Ja koska paikallinen rotuyhdistys järjesti paimennustapahtuman, lähdimme tietysti innolla mukaan. Totta puhuen epäilimme kyllä, että blogikoira lähtee karkuun heti lammasaitaukseen astuttuaan. Tässä ensin vähän tutustutaan hihnan kanssa paikkoihin.
Tässä tutustutaan lampaisiin jo vähän lähemmin.
Ja tätä emme olisi ikinä uskoneet: blogikoira tajusi heti homman idea.
No, menkääns nyt siitä...
Ilmeisesti kokemus tuo varmuutta, koska blogikoira oli porukan iäkkäin, mutta hoiti hommansa kuin olisi ennenkin sitä tehnyt. Ja mehän olimme tosi ylpeitä! Tosin blogikoira on meille kallis, vaikkei se olisi paimentanut askeltakaan.
02.06.2009 - 22:35
Tänään töistä tullessa olin aika pahalla päällä. Eteisessä oli kuitenkin minua odottamassa paketti. Vielä olivat SNY-jutut sen verran tuoreessa muistissa, että se piti oikein nopeasti avata. Muistin vasta sitten, että SNYhän on jo ohi! Joka tapauksessa paketista löytyi kaikkea ihanaa:
Nämä kaikki olivat paketissa ja minä vain katselin niitä ihmeissäni, kunnes vihdoin tajusin lukea kortin.
Jossu ja Susu olivat lähettäneet minulle paketin, vähän myöhässä olevan synttärilahjan. Kun olin lukenut kortin, minulle tuli tippa silmään (M ja mies voivat todistaa). Kiitos teille tuhannesti, miten olenkaan ansainnut noin ihania ystäviä!!! Kai minä sitten hankin tuplavahvat lasit ja aloitan ristipisto-opiskelut. Onhan blogikoira toki saatava seinälle:) Puikkokoteloa minulla ei vielä olekaan, joten tarpeeseen tuli. Voinkin sitten sujauttaa sen käsityöpussiini, joka muuten on kokoaikaisessa käytössä. Ja toiset Knit Pro puikot, ensimmäiset ovat lempipuikkoni, mutta nyt voin neuloa niillä paksumpiakin lankoja. KIITOS Susu ja Jossu! 13.05.2009 - 19:44
Pamin blogista kävin nappaamassa tämän: PLEASE KEEP HER GOING Tämä nainen marssii rintasyöpää vastaan. Lähetä hänet matkaan maailman ympäri, niin että hän pääsee perille.
Asia on minulle sikäli läheinen, että mieheni äiti kuoli rintasyöpään vain 64-vuotiaana.
Click here, for free, and help breast cancer patients Kuten ehkä huomasitte Marjut ei enää kudo ja virkkaa. Jotenkin kyllästyin nimeen ja halusin jotain muuta. Mies sitten ehdotti tätä. Ja sehän on todella sopiva, koska neuleeni ovat erittäin simppeleitä ja lankakerät ovat todella lempeitä, ainakin suurimman osan aikaa:) Sinivuokkojen aikakin alkaa olla takanapäin, joten otin Kikin uusvanhan pohjan käyttöön. Kiki ei enää taida tehdä pohjia, joten toivottavasti en tee mitään laitonta ottaessani kuitenkin pohjan käyttöön.
04.05.2009 - 18:19
Vappuna ei oikein lepoaikaa ollut kuin vappuaattona, jolloin käytiin miehen kanssa syömässä. Heti vapunpäivänä startattiin entiselle kotipaikkakunnalle ja erittäin viileään lapsuudenkotiin. Talvi kylmentää paikat siellä peruslämmöstä huolimatta niin, että lämmintä on odotettavissa vasta loppukesästä. Puillakaan emme voineet lämmittää, koska ensin pitää odottaa nuohoojan arvio hormien yms. kunnosta. Vapunpäivänä kävimme tervehtimässä miehen iäkästä melkein-sukulaista ja lauantaina olivat sitten hautajaiset. Lauantaina tulimme myös takaisin kotiin ja lämpimään:) Eilen tuli sitten kyläilykutsu naapurikaupunkiin ristiäisten rääppiäisille. Maaliskuussa syntynyt nuori neiti oli aikaisemmin päivällä kastettu ja mekin pääsimme osallisiksi täytekakusta:) Vapun aikoihin sain valmiiksi pari tiskirättiä.
Lankana on jälleen kaksinkertainen kotiväki ja puikot 5mm suorat. Rätteihin ohjeet ovat täältä ja täältä. Sekä Irina että Seijasisko ovat haastaneet minut kertomaan tunnusmerkkejä. Joudutte hiukan vielä odottamaan, että ehdin saada skannerin käyttööni ja laitan ihan omakuvan:) 30.04.2009 - 10:25
Vaikka nyt vapun yhteydessä onkin vähän pitempi vapaa, eivät varmasti kotihommat edisty. Tädin hautajaiset ovat lauantaina ja yksi toinenkin kauempana oleva kyläreissu täytyy hoitaa. Jälleen kerran blogikoiran kanssa toivotamme kaikille oikein aurinkoista ja lämmintä ja mukavaa vappua! Kuva on tosin vuoden takaa, mutta nyt alkaa blogikoiralla olla toiveita päästä jälleen vartioimaan takapihaa. 26.04.2009 - 17:42
Kun ei käsitöitä, niin sitten tarkastellaan säätilaa. Täällä kuten muuallakin Suomessa on ollut aika lämmintä ja se on saanut aikaan, että kevätkukkia ilmaantuu yhä vain enemmän.
Tänään bongasin ensimmäiset valkovuokot.
Vaikka on ollut lämmintä, kävi aikamoinen tuuli. Ja kuvastakin näkyy, että Vesijärveltä alkaa jääpeite kutistua.
Tuulen voimasta loput jäät ovat ahtautuneet rantaan. Päätän kevätraporttini tähän enkä edelleenkään lupaa käsitöitä lähiaikoina:) 20.04.2009 - 20:50
Jos joku odottelee tänne blogin otsikon mukaisesti käsityöuutisia, hän joutuu karvaasti pettymään. Käsitöitä tosin tehdään, mutta kaikki on niin kovin salaista (ja hidasta):D Olen kyllä harkinnut otsikon muuttamista esim. Marjutin marinat ja mutinat tms., mutta odottelen SNY-kierroksen loppuun ja katsotaan sitten. Ikäviä uutisia on sikäli tiedossa, että juuri ennen pääsiäistä tätini, 80v, kuoli. Hän oli äitini sisko ja äidin lisäksi ainoa saman sukupolven edustaja kummassakin suvussa. Äidille tämä tietysti oli kova isku samoin serkulleni, joka myös on ainoa lapsi. Onneksi viime syksynä tein serkulle listan toimenpiteistä kuolemantapauksessa ja puhelinnumerot, joihin pitää vanhempiemme asuinkunnassa ottaa yhteyttä. Hän kiitteli listausta moneen kertaan, koska hänelläkään ei ole kokemusta tällaisista järjestelyistä. Tänään otin kuvia blogikoiran kanssa lenkkeillessä. Vesijärvi näyttää tässä vaiheessa kevättä tältä:
Jää kantaa vielä blogikoiran, muttei välttämättä enää minua.
Sinivuokotkin uskaltautuivat avaamaan nuppunsa hyytävästä tuulesta huolimatta. 14.04.2009 - 17:51
Kiitos paranemistoivotuksista! Taudin pahin vaihe (kai) alkaa olla ohitettu. Kävin M:n mukana lääkärissä ja hän suostui kuuntelemaan minunkin keuhkoni samaan hintaan. Samalla saatiin myös kunnon yskänlääkettä, jonka reseptikin jätettiin apteekkiin. Lähdimme koko perhe pitkäperjantaina laivalle ja Tukholman risteilylle. Sekä M että minä erehdyimme ottamaan em. yskänlääkettä ennen lähtöä ja olimme molemmat kuin huumeessa. Autossa ei pysytty hereillä millään ja jäsenet tuntuivat raskailta. Tämä opetti sen verran, ettemme ottaneet lääkettä kuin vain yötä vasten. Sen verran tauti oli verottanut voimia, että menimme ajoissa nukkumaan molempina öinä. Tukholmassa oli lauantaina täysi kesä: porukkaa kulki shortseissa ja T-paidoissa ja lämpöä oli ainakin 18 astetta. Vaikka olikin lankalauantai, en etsinyt lankakauppoja. Miehen kanssa käveltiin ilman päämäärää ja käytiin sitten nuorison kanssa kahvilla. Ainoastaan tällainen hankinta tehtiin:
Sammakko näytti niin veikeältä, että se oli pakko hankkia pihaa koristamaan. Ja SNY kyselit muumeista. Piti ihan miettiä, onko minulla lempihahmoa ja tulin siihen tuloksen, että se on - muumimamma. Tosin ruoanlaittotaitomme eroavat suuresti, mutta vyötärönympärys meillä taitaa olla samoissa lukemissa;) 09.04.2009 - 12:54
Meillä on 3/4 perheestä sairaana. Vain mies jaksaa puurtaa töissä ilman oireita. Pahimmin oireilee M, jolle sain eilen kaupungin viimeisen yksityisen lääkäriajan tälle päivälle. Tietysti kunnalliselle puolelle pääsee jonottamaan muutamaksi tunniksi, mutta tällä kunnolla siihen ei varmaan löydy halukkaita. Itsekin yritin päästä tohtorin puheille, mutta edes työterveydestä ei aikaa irronnut. Yhdet lapaset olen saanut valmiiksi ja ne lähtivät toissapäivänä ystävälle.
Lankana on isoveli ja malli vanha tuttu lovikka. Ja kiitos Tarja kortista! Sen myötä toivottelenkin kaikille oikein mukavaa pääsiäistä:)
01.04.2009 - 20:41
J ja M kotiutuivat eilen. M lensi lauantaina Lontooseen ja tapasi siellä J:n. He viettivät Lontoossa sisaruslaatuaikaa käymällä mm. Leijonakuningas –musikaalissa J tulikin M:n mukana kotiin pariksi viikoksi pääsiäislomalle. Heillä oli sen verran paljon tavaraa, että joutuivat maksamaan kentällä ylipainosta. Kyse ei kuitenkaan ollut pelkästään M:n shoppailusta, vaan J toi jo osan tavaroistaan pois Englannista. Minäkin sain muuten tuliaisia:
Eikös olekin hyvin opetetut lapset:D Lanka on aivan ihanan tuntuista 80% merinoa ja 20% mohairia. Olen jo ohjeistanut J:tä, että tätä täytyy saada lisää. Nythän puntakin on edullinen euroon nähden. Eli langan osto Englannista on pelkkää säästöä:) 30.03.2009 - 19:56
Uppista, kuten kummityttö (1,5v) sanoisi:) Onpas viime kirjoituksesta kulunut aikaa. Eipä ole ollut mitään esiteltävää eikä mitään erikoista ole tapahtunutkaan. Tosin viime torstaina kävin hammaslääkärissä. Näin aikuisiällä minulla ei ole ollut pahemmin reikiä. Ainoastaan hampaat murtuvat paikkojen ympäriltä. Mutta nyt olikin poikkeus, yksi reikä löytyi ns. kakkosessa eli toisen etuhampaan viereisessä hampaassa. Vielä suurempi ihme oli, että reikää porattiin ilman puudutusta ja se EI sattunut yhtään. Ja kuulemma reikä oli vielä syvä. Hammaslääkärin mukaan joskus hermot lähtevät vetäytymään, jolloin kipua ei todellakaan tunnu. Koska pitkään aikaan ei ole ollut juttua remontista, laitan kuvan julkisivun nykytilasta. Verrattuna edelliseen kuvaan pintoja on maalattu, parvekkeen lattiat ja kaide uusittu sekä asennettu parvekevalo. Valo onkin todella loistava uudistus. Joskus on tullut vietyä pyykkiä kuivumaan parvekkeelle säkkipimeässä ja se ei ollut erityisen mukavaa.
Viikonloppuna sitten siirryttiin taas kesäaikaan. Muistinpa siirtää kaikki muut kellot paitsi herätyskellon. Tämän havaitsin tänä aamuna, kun kello ei soinutkaan sovittuun aikaan. Onneksi on liukuva työaika. 18.02.2009 - 16:57
Eilen oli muutenkin hyvä postipäivä. SNY-paketin lisäksi sain tällaiset
Nämä on tilattu Vilmalta ja killuvat parhaillaan iloisesti korvissa. Jotenkin tuli heti pirteämpi olo, kun laitoin leppikset paikoilleen. Nappasin tämän mukaani Hanneleen blogista: Käytä kaikissa vastauksissa oman nimesi alkukirjainta. Kaiken pitää olla totta, ei mitään keksittyä. Jos henkilöllä ennen sinua on sama etunimen alkukirjain, sinun täytyy käyttää toisia vastauksia. Et voi käyttää samaa vastausta kahdesti, etkä omaa nimeäsi pojan/tytön nimi kysymyksissä. 1.) Mikä on nimesi: Marjut 2.) Neljä kirjaiminen sana: muru3.) Tytön nimi: Mari (tämä oli varmasti helpoin; näitä löytyy) 4.) Pojan nimi: Mauno 5.) Ammatti: muurari 6.) Väri: musta 7.) Jotain, johon voi pukeutua: myssy 8.) Ruoka: moussaka 9.) Jotain, joka löytyy kylpyhuoneesta: mäntysuopa 10.) Paikka: Mikkeli 11.) Syy myöhästyä: murtuma 12.) Jotain, jota huudat: Musiikki hiljemmälle! 13.) Elokuvan nimi: Mission impossible 14.) Jotain, jota juot: mehu 15.) Musiikkiyhtye: Manhattan Transfer 16.) Eläin: marsu17.) Kadunnimi: Mariankatu 18.) Auton merkki: Mersu 19.) Laulun nimi: Michelle 20.) Aktiviteetti, joka vaatii enemmän kuin kaksi ihmistä: maahockey (tämä oli aika vaikea)
15.02.2009 - 18:22
Tiskirättejä on testailtu. Hyvin tuntuvat hommansa hoitavan. Sen olen huomannut, etteivät ne haise samalla tavoin kuin ostetut rätit. Ehkä näitä tulee vaihdettua useammin. Novitan neulomosta löysin vinkin, että rätti pitää viimeiseksi huuhdella kylmällä vedellä, jotta bakteerit eivät saa mukavaa lämmintä lisääntymispaikkaa. Sekin tietysti vaikuttaa hajuhaittoihin. Tänä viikonloppuna olen käynyt hiihtämässä jopa molempina päivinä. Tästä kun on todella lyhyt matka Vesijärven rantaan, ollaan sitten hiihdelty jäällä. Lahdessa tehdään ladut jäälle heti, kun se vain kantaa. Myös blogikoira oli mukana, koska jäällä sitä voi pitää vapaana.
Historiallisen tapahtumasta tekee, etten ole varmaan hiihtänyt yli kymmenen vuoteen ja silloinkin pakolla, kun lasten kanssa piti mennä. Olen niitä, joiden hiihtohalut tappoi koulu. Kumma kyllä nyt hiihtäminen tuntui ihan mukavalta ja se näköjään sopii myös kipealle polvelleni. 14.02.2009 - 12:59
M kiittää kaikkia ylistävistä pukukommenteista! Sain ystävänpäiväpaketin Tupunalta:
Kortin, jääkaappimagneetin ja aivan ihanan avaimenperän. Kiitos Tupuna tosi paljon! Seijasisko lähetti minulle nettikortin, joka sekin oli kertakaikkiaan suloinen. Kiitos Seijasisko! JA OIKEIN HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ TEILLE KAIKILLE! 13.02.2009 - 18:34
Tältä näytti meidän neiti tanssiaispuvussan.
Kuva on otettu eilen ilalla. Täällä on tapana, että vanhat tanssivat torstai-iltana koululla vanhemmille. Perjantaiaamuna esiinnytään koululla ja sen jälkeen pomotetaan nuorempia. Koko Lahden ja Hollolan vanhat kerääntyvät iltapäivällä paikaliseen Suurhalliin, jonne on kaikilla vapaa pääsy. Siellä on sitten viimeinen esitys. M lähti tanssien jälkeen kavereiden kanssa syömään. Heille oli varattu pöytä Amarillosta. M:n koululla on vielä vanhojen jatkot Lahti-hallissa ja sitten on juhlallisuudet pulkassa. Arki koittaa jälleen maanantaina ja juhlapuvut laitetaan kaappiin odottamaan seuraavia gaalajuhlia. 06.02.2009 - 19:35
Eilen minulla oli oikein toivottu vieras. Tupunan kanssa pidimme kahdenkeskisen neuletapaamisen meillä kotona. Tupuna toi minulle tuliaisia.
Ja katselimme yhdessä Intsua TV:stä. Kiitos käynnistä Tupuna; oli mukavaa, kun kerrankin oli samanhenkistä seuraa:) Olen myös salaisten juttujen lisäksi neulonut jotakin sellaista, mitä en koskaan uskonut tekeväni eli tiskirätin. Tarkoitus ei kuitenkaan ole tiskata sillä, koska käteni eivät kestä tiskiaineita ja kumihanskoilla en osaa. Joten tiskaamiseen käytän edelleen tiskiharjaa. Mutta tätä olisi tarkoitus koekäyttää pölyrättinä.
Lanka: Novita kotiväki kaksinkertainen Puikot: 6mm pyöröt Malli: perus korinpohja Rätin alussa ja lopussa on kolme kerrosta aina oikein. Samoin joka kerroksen alussa ja lopussa on 3s aina oikein. Silmukoita oli kaikenkaikkiaan 41 ja korin päreet olivat aina 7s. Aika näyttää, teenkö näitä lisää.
03.02.2009 - 23:37
Jaaha, välillä kuvat näkyvät ja välillä taas eivät. Katsotaan, miten käy jatkossa. Viime viikko oli aika värikäs. Ensin mies revähdytti reitensä lentopallopelissä tiistaina ja sitten M pohkeensa keskiviikkona. Miehen revähdys aiheutti sairaslomaa, mutta M onneksi selvisi vähemmällä. Oletteko sattuneet lukemaan tätä uutista? Meillä sattuu olemaan lehti, jossa on ko. henkilön kuva ja nimi. Ja kuinka ollakaan asuin hänen ja miehensä (en tiedä, ovatko enää naimisissa) alivuokralaisena pari kuukautta 70-luvun loppupuolella. Kaikenlaisiin asioihin sitä törmää. Käsitöissä ei edistymistä. Salaisia juttuja ovat:) Laitetaan jälleen maisemakuva Vesijärvestä. Kuva on otettu joulukuun lopussa.
19.01.2009 - 16:43
Viikonloppu mennä sujahti ohi tosi nopeasti. Perjantaina oli työpaikalla puolipakollinen iltajuttu. Lauantaina oltiin jo perinteeksi muodostuneilla matkamessuilla. Ja sunnuntaina J lähti jälleen Manchesteriin. Matkamessuilta ei oikeastaan tarttunut mitään konkreettista mukaan (paitsi pari julistetta). Matkanjärjestäjien matkahoukutukset eivät olleet mitään maatakaatavia; ainoastaan lentotarjoukset olivat varteenotettavia. Parhaat osastot olivat oikeastaan laivayhtiöillä. Tallink-Siljalla esiintyivät mm. Scandinavian Hunks -pojat. Ilmeisesti ikää on kuitenkin tullut liikaa, koska esityksensä lähinnä vain huvitti. Sunnuntai tuntui J:n lähdön vuoksi aika kurjalta. Varsinkin, kun flunssa oli verottanut osan J:n loma-aikaa, ja hän itsekin olisi halunnut vielä levätä kotona jonkin aikaa. On se kumma, kun lähtemiseen ei ikinä totu. Valitettavasti J:n vakituisessa työpaikassa olivat YT-neuvottelut meneillään eikä luultavasti kesätyötä sieltä tipu. Toisesta maasta on myös hankala hankkia uutta kesäpaikkaa. Olisiko kenelläkään tiedossa yritystä, joka vielä ottaisi kesätyöntekijöitä? Käsityöt ovat joko salaisia tai kesken. Ei niistä sen enempää. Kuvaton postaus on tylsä, joten laitetaan tähän blogikoira tunnelmoimaan Vesijärven rantaan joulun jälkeisenä viikonloppuna.
05.01.2009 - 07:57
Lisäsin tänne uuden sivun, mihin sain vihdoin viimein puikko- ja koukkuvarastoni lueteltua. Sivu on ollut minulla tekeillä ainakin puoli vuotta. Minulla on toiveissa mahdollisesti päästä tänä keväänä Karnaluksiin, joten ostoslistaa varten pitää tietää, mitä on jo olemassa:) 04.01.2009 - 18:44
01.01.2009 - 14:01
Pahimmat uudenvuoden paukuttelut ovat onnellisesti ohi. Blogikoirakin uskaltautui miehen kanssa pienelle lenkille, mutta kokemuksesta tiedetään, että vie aikansa, että rohkeus palautuu. Siihen ei kyllä auta yhtään, että pommit paukkuvat vielä laillisen ajan jälkeenkin. Eilen illalla blogikoira näytti tältä:
Blogikoira on iän myötä hiukan rauhoittunut. Vaikka se pelkää selvästi, se ei vaikuta saavan sydänkohtausta eikä läähätä enää lainkaan. Uutta vuotta meillä olivat vastaanottamassa ystäväni ja hänen vanhempi poikansa. Iltaa vietettiin rauhallisesti nakkeja ja perunasalaattia syöden ja vuoden vaihtuessa juotiin kuohuviinit. Mies ja nuoriso kävivät paukuttelemassa puoli kahdentoista aikoihin. Meillä ei paukkuja pahemmin ollutkaan; vierailla oli muutama. 31.12.2008 - 10:19
![]() Toivotan teille kaikille erittäin runsaslankaista ja idearikasta käsityövuotta 2009! 28.12.2008 - 17:09
Pikkuisen otsikon mukaiset tunnelmat ovat tänään. Joulu meni lähes kokonaan kannatteluun. Henkisesti ja puhelimitse kannattelin ystävääni, jolla oli melko varmasti pahin joulunsa ikinä ja josta kerroin aikaisemmin. Fyysisesti kannattelin äitiäni, joka oli meillä yökylässä joulupäivästä tapaninpäivään. Hän liikkuu rollaattorin kanssa ja vessassa pitää käydä kerran tunnissa ja meillä on paljon portaita. Eikä tietenkään mitään apuvälineitä vessassa. Yöllä piti onneksi käydä vain kerran, mutta sitten taas lääkkeitä piti annostella heti aamukuudesta alkaen. Arvostan suunnattomasti omaishoitajia, jotka tekevät työtään 24/7. Itse olin tapaninpäivänä niin puhki, että nukahdin autoon äitiä vietäessä. Joulupukin paketeista löytyi tällä kertaa vähemmän neuleaiheista kuin viime vuonna, mutta pari juttua sentään. ![]() ![]() Tämän lankakerän J oli löytänyt syksyllä käydessään Nottinghamin Harvey Nichols -tavaratalossa. Kaverinsa oli varmasti katsellut pitkään, kun J oli hartaasti valinnut kerää :) J on myös löytänyt Manchesteristä lankakaupan ja lupasi viedä minut sinne heti, kun tulen käymään. Siihen tosin saattaa mennä aikaa. 23.12.2008 - 13:30
Blogi hiljenee joulunviettoon. Aaton vietämme omalla porukalla, mutta joulupäivänä haemme äitini meille. Tämähän on ensimmäinen joulu ilman isää. ![]() Blogikoiran myötävaikutuksella toivotan kaikille oikein rauhallista, turvallista ja rentouttavaa joulua! 22.12.2008 - 07:12
16.12.2008 - 16:42
Minulla on kotona uusi lempinimi: Lörppö. Siis minä, joka yleensä vaikenen toisten asioista kuin muuri
ja salaisuudet pysyvät takanani, aiheutin oikein ihmissuhdesotkun
varomattomalla lipsauksella. Nyt harmittaa! Ja harmittaakin niin paljon, että pitää tännekin se kirjoittaa, vaikken halua/voi kertoa enempää. Eilinen päivä onneksi päättyi mukavasti. Kävimme syömässä
mukavan tuttavapariskunnan kanssa. Pariskunnan naispuolisella on jokin sisäsyntyinen
taito saada minut aina hyvälle tuulelle tavatessamme. Hän on kerta kaikkiaan niin
positiivinen ja iloinen pakkaus, ettei hänen seurassaan voi murjottaa. Heille
on muuten tulossa vauva ensi vuonna. Käsityöt: ei edistymistä. 09.12.2008 - 16:14
Mitään ei ole valmistunut. Sukkia olen tehnyt tummansinisestä Sisusta ja väri on melkein yhtä paha kuin musta. Sukat on tarkoitus lahjoittaa miehen veljelle ja kokeilen sukkia aina miehen jalkaan. Valitettavasti vain kokeiluvaiheessa 2,5mm bambupuikkoni napsahti poikki ja nyt on sitten neulottu puolikkaalla puikolla. Kokemus sinänsä. Perjantaina sain ilmoituksen, että tilaamani Big Ball Funny on tullut lankakauppaan. Tänään onkin neuletapaaminen, joten saan sen samalla. Jos saan nopeasti pari kaulahuivia aikaiseksi, ovat itse tehdyt joululahjat hyvällä mallilla. Muista ei sitten kannata puhuakaan. Jouluvalmistelut ovat muutenkin aika vaiheessa. Pipareita leivottiin viikonloppuna ja torttuja. Tortut on syöty ja piparit saavat luvan riittää jouluun ja uuteen vuoteen saakka. Koska meille tuli synttärivieraita sunnuntaina, en ehtinyt paistaa kuin yhden pellillisen torttuja. Taikinalevyistä jäi yli kaksi torttua, jotka ajattelin paistaa myöhemmin. Näin teinkin, mutta samalla unohdin ne uuniin. Tunnin kuluttua mies kysyi keittiössä käytyään rauhallisesti, kenelle ne mustat joulutortut on tarkoitettu. Harmi, ettei tullut otettua kuvaa. Eipä torttuja luumuhillosta erottanut:D
Jouluruuista porkkanalaatikko on ainut, jonka teen itse. M:llä on kananmuna-allergia ja porkkanalaatikko on herkkua. Kaupan valmiissa laatikoissa on kananmunaa, joten etsin aikoinaan ohjeen, jossa ei sitä ollut. Ja siitä tuli hyvää! Mutta joulukortit on kirjoitettu! Eilen miehen kanssa tehtiin homma urakalla loppuun. Yhdestä jäi uupumaan postimerkki ja pari korttia pitää ostaa lisää, mutta muuten homma on hoidettu :) Laitan tähän vielä taidekuvan parin viikon takaa. Tosin otos on taas kännykameralla otettu.
Ja nyt kiireesti neuletapaamiseen! 01.12.2008 - 18:36
Kun nyt kerran joulukuu on alkanut, päätin vaihtaa sivupohjan jouluisempaan. Tämä on peräisin Bluelta. Kiitos!!!
21.11.2008 - 18:58
Talvi on sitten tullut näillekin leveysasteille. Pakkasta oli aamulla kirpakat -7 astetta. Suoritin sitten kuntosaliharjoittelun raappaamalla auton ikkunoita ja kiskomalla ovea auki. En ole vielä oikein saanut mietittyä, miten kuljen talvikauden töihin. Pyöräilykausi päättyi lumen tuloon ja kävellä en oikein uskalla. Viime keväänä, kun sain kipsin pois, olivat lumet ja jäät jo poissa. En niin sanotusti noussut heti satulaan ja nyt sitten pelottaa.
Tässä vielä kehno, pimeällä otettu kännykkäkuva lumesta :) Etupihan tuija on saanut jouluvalot. Nämä siniset ovat yleensä takapihalla, mutta nyt sattuneesta syystä sinne ei voi viritellä minkäänlaisia valoja. Tuijan omat valot lakkasivat osittain palamasta, joten kätevimtä oli siirtää takapihan valot tänne. Eilinen ei taaskaan ollut meidän perheessä mikään huippupäivä. Mieheni sai työpaikaltaan lomautuslapun. Hänkin sitten liittyi näiden kymmenien tuhansien joukkoon, jotka saavat tuntea taantuman nahoissaan. Hänen pomonsa sentään pahoitteli asiaa, kun taas minun pomoni ei vuosi sitten mitenkään kommentoinut irtisanomista. Taidan edelleen olla katkera. Jotain mukavaa sentään tiedossa: hyvä ystäväni tulee meille viikonlopuksi. Kivaa!!! 17.11.2008 - 23:23
Minulle on oikein onnenpotku, että miehen veli sattuu asumaan Tampereella. Perhe ei koskaan pahemmin vastustele, kun ehdotan Tampereelle lähtöä. Joten minä saan kyydin messuille ja perhe viettää sillä aikaa laatuaikaa kummitytön ja muun porukan seurassa. Voisin toki ajaa sinne itsekin, mutta minulla on paha hämäräsokeus, joka haittaa sekä hämärässä että pimeässä ajamista. Tällä kertaa meillä oli mukava vieras kyydissä eli Tupuna otettiin mukaan matkan varrelta ja me sitten kiertelimmekin koko messujen ajan yhdessä. Olimme sopineet Tupunan kanssa tapaavamme Seijasiskon messuilla ja mikä sen sopivampi paikka tavata kuin neulekahvila. Seijasisko toi meille tuliaisia.
Pipityyny testataan heti, kun niska taas kerran jumiutuu. Samaan paikkaan sovin treffit vielä Susunkin kanssa. Meillä oli tosi mukavaa ja vielä kaiken lisäksi meillä oli loistavat paikat katsella muotinäytös. Kiitos teille kaikille; tahtoo tavata uudelleenkin. Ostosten suhteen olin aika maltillinen. Siihen varmaan vaikutti, että Lahden messuista oli vain pari viikkoa aikaa.
Urheilusukkalankaa, bambulankaa (ei uskoisi, että rullassa on noin 900 metriä), heijastinlankaa, hakaneuloja, mitta ja askartelutarroja. Ostin kiinalaiset merkit M:lle tuliaiseksi, mutta kun arkkeja sai 6 kpl 5€:llä, niin pitihän niitä sitten ottaa:) Intsulta olen saanut tunnustusta. Tuntuu todella mukavalta:) Voi, että se jakaminen on aina niin vaikeata, mutta laitetaan nyt sitten eteenpäin 11.11.2008 - 16:51
Viime
viikon loppupuoli ja tämän viikon alku on ollut kovin kiireinen. Torstaina olin
pukeutumisillassa ja trenditietoisille tiedoksi 80-luku tulee: haaremihousut,
korkeat vyötäröt ja topatut olkapäät. Värejä tulevat olemaan voimakas keltainen,
sininen ja vihreä ja näiden vastapainona kalpea vaaleanpunainen. Laukkua sitten
enää kanneta kainalossa vaan käsivarrella kuten esimerkiksi 50-luvun hienojen
naisten kuvissa näkee. Kyllähän siellä oli paljon muutakin, mutta nämä nyt
jäivät mieleen. Niin ja tehtiin siellä pienimuotoinen värianalyysikin. Olen
sitten kesä ja ilmeisesti alkukesä, koska keväänkin värit kävivät :D Perjantaina
oli sitten perunkirjoitus. Eräänlainen päätepiste sekin; ei ainakaan enää tarvitse
haalia erilaisia papereita eri paikoista yms. Mutta vielä pitää odottaa, että
perunkirja lainhuudatetaan ja että se palautuu perunkirjoittajalle. Samalla reissulla
käytiin viemässä haudalle lyhty ja havuja. Lyhtyyn mahtui isompi öljykynttilä,
joka varmasti paloi isänpäivänkin. Viikonloppu
vietettiin kotona lepäillen. Hyvän ystäväni piti tulla meille kylään, mutta hän
sairastui ja vierailu piti siirtää toiseen ajankohtaan. M teki kakun, joka onnistui
todella hyvin. Vaikka isänsä on perinteisen kerma-mansikka-kakun vakaa
kannattaja, tällä kertaa Marianne-karkin –makuinen kakku kelpasi erinomaisesti. Eilinen ilta vietettiin Bondin merkeissä. Quantum of Solace oli vähän parempi kuin kuvittelin, mutta jos Bondit jatkuvat tätä rataa, voin varmasti lopettaa katsomisen. Elokuva oli julma, surullinen ja muutenkin vain – ankea. Sitä ei enää erottanut mikään tavallisista toimintaleffoista, joista en erikoisemmin välitä. Olen pitänyt Bondeissa olevasta huumorista ja pilkkeestä silmäkulmassa ja siitä, ettei tappaminen ole pääosassa. Kaikki tämä puuttui. Takaa-ajokohtauksetkin oli leikattu kuten MTV:n musiikkivideot. Silmä ei kerta kaikkiaan ehdi mukaan. Casino Royalekaan ei ollut suosikkini, mutta siinä oli edes jotain Bondmaista, kun taas tässä ei ollut kuin nimi 007. 29.10.2008 - 13:40
Käyn näin poikkeuksellisesti työaikana kirjoittamassa, koska uutinenkin liittyy tähän. Isopomo kertoi juuri, että sopimustani jatketaan vuodella. Eli minulla on vielä vuosi 2009kin töitä. Sen jälkeen odottelen sitten sitä suurta työvoimapulaa :DDD
25.10.2008 - 13:53
Kiitos kaikille paranemistoivotuksista! Antibiootit tehosivat ja kasvot ja korva ovat jo normaalit. Meillä on parhaillaan menossa talkoot. Tiedättehän ne pakolliset taloyhtiön haravointitalkoot. Minä vain boikotoin niitä lymyilemällä täällä muovitetun ikkunan takana. Olen nimittäin vakaasti sitä mieltä, että nurmikolle olisi ollut parasta, että lehdet olisi silputtu ruohonleikkurilla ja jätetty maahan ravinnoksi. Sehän ainakin biologian mukaan on lehtien perimmäinen tehtävä. Meidän omalla nurmikkokaistaleella niin olisi tehtykin, mutta remonttitarvikkeita on siellä niin paljon, ettei kannata. Kunhan mies tulee töistä menemme varmaan viemään lavalle polkupyörätelineeseen tarkertuneen lehtikasan, mutta muuten en hommaan panosta. Ja sitten keväällä taas haravoidaan täysin puhdasta nurmikkoa/sammalta, kun ne talkoot on vaan pakko pitää kaksi kertaa vuodessa. Tässä taloyhtiössä asuu puutarhafriikki, joka on huomautellut muille "huonosti" hoidetuista kukkapenkeistä. Hänen olisi ehkä pitänyt pysyä omakotitalossa, jossa olisi kunnon piha, jos hän ei saa tarvettaan tyydytettyä omalla kaistaleellaan. Ennen hänen muuttoaan talkoot pidettiin kerran vuodessa ja se oli ihan järkevääkin, mutta tämä ei todellakaan ole. M on ollut syyslomalla koko viikon ja hän innostui leipomaan.
Kyseessä on Seijasiskon resepti ja huomatkaa jouluinen rasia:) 09.10.2008 - 21:35
Toissapäivänä oli postilaatikkoon tupsahtanut oikea kirje ja lisäksi tällainen pieni pussukka. Lähetys oli peräisin Tuulintuvalta ja kuvasta näkyy, että kysymys on ruusupavun siemenistä, joita keväällä kyselin. Kiitos Tuuli!! Kuten tunnettua hortonomin taitoni ovat vähintäänkin kyseenalaiset, mutta jos keväällä oikein yritän, voin ehkä onnistua. Oman mausteensa soppaan tuo tietysti julkisivuremontti, joka luultavasti jatkuu vielä ensi keväänä. Luultavasti kannattaa idättää siemeniä ensin sisällä ja istuttaa ne vasta sitten, kun työmiehet ovat saaneet hommansa tehtyä. Toinen ongelma on vielä blogikoira, joka yleensä kaivaa ylös kaiken, minkä suinkin saan istutettua. Siihenkin on talvi aikaa keksiä ratkaisu. Ehdotuksia! Ilahduin lukiessani, että Lahden neuletapaaminen on siirretty syyslomaviikolle, jolloin minulla ei ole venäjän tuntia. Mutta kuinka ollakaan siihen samaan iltaan iski työhön liittyvä infotilaisuus, joka on vielä kaiken lisäksi Vantaalla ja kuulemma pakollinen. Toisaalta tällainen tilaisuus tuntuu turhalta, jos ole vain vuoden loppuun töissä. Mutta katsotaan... 05.10.2008 - 15:10
Palattiin juuri uuden prisman asiakasharjannostajaisista. Prisma avataan keväällä ja vihdoinkin minulla tulee olemaan lähikauppa, josta saa lankaa. Harjannostajaisiin oli panostettu; siellä oli ruokaa ja juomaa ja esiintyjiä. Periaatteessa päivän ruoan olisi saanut sieltä, kun vain olisi tarpeeksi ahkerasti kierrellyt kojuja. Meitä sinne houkutti The Beatles Story Band. Olemme nähneet esityksen Lahden kaupunginteatterissa ja ko. bändin esityksiä muuallakin ja aina vaan se on niin kertakaikkiaan loistava. Oli siellä lisäksi Laura Voutilainen ja Taikuri Luttinen ja vielä juontajana Jaana Pelkonen. Ihan kunnon kansanjuhla siis :D Jos joku muukin haluaa kunnella bändiä, hellä on keikka täällä. Mutta olen saanut valmiiksi ensimmäisen joululahjan.
Tässä ovat Pelicans-lapaset naapurin fanille. Vielä pitäisi tehdä toiset juniorille. Idea ja malli on tietenkin lähtöisin täältä. Tuo kuvion tekeminen oli täyttä tuskaa; ompelu missään muodossa ei ole minun juttuni. Ensin en edes tajunnut silmukoiden jäljentämisen periaatetta oikein. Joten sorry Anne, en kertakaikkiaan jaksanut tehdä tuon paremmin. Lankana on käytetty Novitan Nallea, pelikaanin nokka on jotain vyötteetöntä lankaa. Varren puikot olivat kolmoset ja muuten 3,5. Varsi 2o kiertäen ja 2n eli ihan tavislapaset. 27.09.2008 - 18:49
Kiitos kaikille Kitty-kommenteista! Hyvin se kummitytölle kelpasi tai ainakin korva maistui tosi hyvältä :) Toistaiseksi ainakin J asiat näyttävät järjestyvän. Koska hänellä ja kämppäkaverilla olivat erilliset, määräaikaiset vuokrasopimukset, J joutuu maksamaan vain oman osansa. Kämppäkaverin kannalta on valitettavaa, että myös hän joutuu maksamaan oman vuokransa vuokrakauden loppuun, ellei sitten saa hankittua uutta vuokralaista. Maanantaina saadaan lisätietoa, kun ex-kämppis saapuu Manchesteriin järjestelemään asioitaan. Tänään oltiin koko perhe myymässä kirpparilla. Täällä on aina lauantaisin ns. torikirppis tai autokirppis, jossa auto ajetaan torille ja torin puolesta saa pari pöytää ja vaatetankoa. Ja sitten vain odotellaan asiakkaita. Paikan hinta on 8€. Emme oikein uskoneet tavaroiden menevän kaupaksi, koska meillä oli myynnissä vain remontin yhteydessä löytynyttä, meille turhaa tavaraa. Yllättävän hyvin kauppa kuitenkin kävi ja pääsimme reilusti voiton puolelle. Vaatteet vain eivät tahdo mennä kaupaksi. Hauska juttu oli, että minulla oli myynnissä parit käytetyt, äitini muinoin lapsille tekemät, ja yhdet omatekemäni, uudet villasukat, joihin pari vanhempaa naishenkilöä ihastuivat. Omat sukkani joituivat tiukkaan syyniin: niitä venyteltiin ja käänneltiin ja lopulta jopa haisteltiin:) Mutta kaupat tuli. Onneksi langanpäät oli päätelty kunnolla. Myös neulottuja Kittyjä oli myynnissä yhdellä pöydällä. Koko vain oli suurempi kuin kummitytön Kittyssä. Paljon emme kirpparitouhulla päässeet rikastumaan, vaan koko ansaittu summa meni viikonlopun ruokaostoksiin :( 24.09.2008 - 11:21
Tänä aamuna J lähti jälleen Manchesteriin. Aina se vaan tuntuu yhtä vaikealta. Tällä kertaa hänellä tulee vielä olemaan ongelmia asunnon kanssa, koska kämppäkaveri, jonka kanssa he tekivät vuokrasopimuksen keväällä, ilmoittikin viime viikolla, ettei jatka enää opiskelua. J:llä (tai meilläkään) ei ole varaa maksaa koko asunnon vuokraa. Siellä ovat asumiskustannukset muutenkin kalliit. Tästä johtuen J:kään tunnelmat eivät olleet oikein korkealla.
Eiliset Kauhajoen tapahtumat eivät myöskään nosta tunnelmaa. Osanottoni kaikille, joita tapahtuma on koskettanut. Sanat eivät kerta kaikkiaan riitä.
Tupunalle kiitos Karvisesta. Karvinen on sekä J:n että minun lempikissa
Jaan sekä Karvisen että jo aikaisemmin saamani tunnukset (I love your blog & Blogger award for Amazing Friendship) seuraaville:
20.09.2008 - 16:38
Taas on yksi työpäivä takana. Olin siis tänään poikkeuksellisesti töissä, koska pidän maanantain vapaata ja toimin äidin saattajana sairaalareissulla. Samalla palautan kukkakauppaan maljakoita, hoitelen pankkiasioita ja käyn hakemassa haudalta kukkakortit. Toivottavasti saan asiat hoidettua. Torstaina sain ex-työkaverilta sähköpostia, jossa lopussa luki suurin piirtein näin: näkemisiin sitten huomenna. Onneksi hän oli postin alkupuolella selvittänyt, mihin hän oli menossa. Olin aivan kokonaan unohtanut, että joskus keväällä olin lupautunut mukaan tänne. En ollut maksanut ilmoittautumismaksua enkä valmistautunut mitenkään muutenkaan. Hoidin asiat sitten pikavauhtia kuntoon ja olin eilen ajoissa paikallisella turistipysäkillä. Ja täytyy sanoa, että paljosta olisin jäänyt paitsi, jos minua ei olisi muistutettu. En nyt selitä sen tarkemmin ohjelmaa, koska se on selvitetty linkissä hyvin, mutta traktorikyyti tarkoitti istumista lavalla olkipaalien päällä ja toiset olkipaalit toimivat astinlautoina, jotta lavalle yleensä pääsi. Luontosamoilu ei ollut pitkä, koska pimeys laskeutuu tähän aikaan jo turhan aikaisin. Kohteena oli paikallinen riistapelto, jossa isäntä piti pii-iitkän esitelmän hirvenmetsästyksestä ja hirvistä yleensä. Vaikka olen maalta kotoisin, ei silloin tunnettu riistapeltoja. Yleensä hirviä pyrittiin vain hätistelemään pois kaikilta pelloilta. Riistapeltojen tarkoitus on pitää hirviä pois taimikoista ja osaltaan myös liikenteestä. Hirvenmetsästyksessä uusi asia oli, että koirilla on nykyään liivi, jossa on puhelin. Puhelimen avulla pystytään paikallistamaan, missä koira ja mahdollinen hirvi ovat (10, 20 vai 30 km:n päässä). Parasta koko hommassa on, että puhelimeen voi soittaa (tässä vaiheessa joku kysyi, että vastaako se koira :D). Kuulemma yhteys avautuu ja kuulee, haukkuuko koira (=hirvi on pysähtynyt) vai jatkuuko lenkki. Nuotiokahvien, keihäänheiton ja jousiammunnan (osuin muuten kerran; oli 3 yritystä) jälkeen lähdettiin tilalle takaisin. Ruokailu oli mahtava. Niin maukasta ruokaa en ole syönyt pitkään aikaan. Ruokailun jälkeen ammuttiin laser-aseella maaliin. Ja sitten jouduimme 5 minuutissa tekemään ryhmässä käsikirjoituksen ja ohjauksen näytelmään, jossa aiheina olivat: hirvi syö, emohirvi synnyttää, ylivuotinen vasa potkaistaan maailmaan ja miten se siellä selviää. Näytelmän piti kestää 2,5 min. Meidän ryhmällä kesti 1,5 min ja suurin osa oli hysteeristä naurua sekä näyttelijöillä että yleisöllä. Vaikka homma kesti 4 tuntia, ei missään vaiheessa tullut tylsää hetkeä. Ohjelma oli hyvin suunniteltu. Ai niin, unohdin kertoa, että heti alussa meidät jaettiin kahteen ryhmään, jotka kilpailivat keskenään tietovisassa, nuotiopaikan urheilulajeissa, ammunnassa ja näytelmässä. Ja meidän ryhmän voitti. Palkinnoksi saimme ison rasian suklaata. 08.09.2008 - 16:51
Kiitos haleista ja jaksamistoivotuksista! Nyt on helpottunut olo. Siunaustilaisuus ja muistotilaisuus menivät hyvin. Äiti jaksoi hyvin ja minäkin jaksoin suht' hyvin. Suuri kiitos tästä lankeaa papille. Hän on jo eläkkeellä, mutta heittää seurakuntalaisten toivomuksesta "keikkaa". Hän oli myös minun rippipappini silloin vuonna 'nakki ja keppi', kuten armaat lapsoseni jaksavat muistuttaa. Hän piti hyvin henkilökohtaisen muistopuheen ja sai meidät jopa hymyilemään.
Käsityöt: Minttumaari ei edisty. Lankaa on ihanan pehmeää merinosilkkiä, mutta äärettömän ohutta. Jo kerimisvaiheessa mokasin ja sain sen useamman kerran sellaiseen sotkuun, että jouduin katkaisemaan langan. Mukava nyt neuloa niillä pätkillä! Sen lisäksi virheitä korjatessa silmukat juoksevat karkuun, joten purettu on. Tämä on jotenkin niin vaikeata. En yleensä jätä kesken, mutta tätä kyllä harkitsen.
Muistakaahan arvonta alempana!! 19.08.2008 - 18:01
Ensimmäinen lomamatka tehtiin heti lauantaina. Sekä J mies että minä olemme lukeneet Laila Hirvisaaren (ent. Hietamies) uusinta Imatra-sarjaa. Ja sen innoittamina lähdimme ajamaan Itä-Suomeen katsomaan omin silmin, miltä Valtionhotelli oikein näyttää. Minullahan asiaan ei tietenkään yhtään vaikuttanut, että tie täältä vie Korian kautta J
Korialla poikettiin, muttei siitä sen enempää, koska sieltä ostettiin salaisia juttuja, niin ja kummitytölle hame J
Matkalla Imatralle noin Joutsenon kohdalla oli tällainen useamman kilometrin mittainen jono.
Autonkuljetusrekathan ilmeisesti odottelivat tulliin pääsyä; enää jonoja ei siis ole pelkästään Vaalimaalle.
Valtionhotelli on todella upea, vai mitä?
Sisällä sitä on myös entisöity.
Koskinäytöstä emme valitettavasti nähneet. Tässä on kuitenkin kuva padosta ja Vuoksen uomasta.
Puistossa oli kiveen maalattuja nimikirjoituksia jo 1870-luvulta. Niistä ei tullut kuvattua yhtäkään.
Reissussa kävi sikäli hyvä tuuri, että Imatralla kävellessä ei satanut lainkaan. Mutta sitten Lappeenrannassa satoi senkin edestä. Se ei kuitenkaan estänyt Vetyjen ostamista pahimpaan nälkään.
15.08.2008 - 16:00
11.07.2008 - 16:59
Eilen sitten taas purin Minttumaarin alun. Syy ei ole
ohjeessa eikä missään muussakaan kuin minussa ja nakkisormissani. Pudotin taas
silmukoita ja vain parin rivin purkaminen ei jotenkin vaan onnistu ainakaan
minun kärsivällisyydelläni. Mallissa takkuaa takareunoista yhteen neulottavat
silmukat. En vaan millään tunnu saavan niitä helposti. Tähän tosin vaikuttaa
lankakin, joka on todella ohutta. Huivista tulisi aivan ihana, jos sen vaan
saisi joskus valmiiksi. Jostain olen lukenut, että voisi huiviin pujottaa langan tietyyn kohtaan, jolloin ei tarvitse purkaa kuin siihen asti. Taidan ottaa tämän konstin käyttöön. Onko kukaan kokeillut? Äitini on nyt siirretty terveyskeskuksesta vanhainkotiin. Tämä olisi muuten positiivinen muutos, mutta isäni on niin heikkokuntoinen, ettei häntä voida siirtää. Ja kuten arvata saattaa, kummallakin on paha mieli. Ei ole hyvin koskaan. Joka tapauksessa hyvää viikonloppua kaikille!09.07.2008 - 10:24
Edellinen pohja oli vielä jotenkin liian syksyinen, vaikka kaunis onkin, joten otin toistaiseksi kesäisemmän pohjan käyttöön. Pohja on Kikiltä, jonne nappi löytyy sivupalkista. Kiitos Kiki! 08.07.2008 - 19:59
Osuipa Iltasanomista juttu Amy Winehouse-raukasta ja hänen riippuvuuksistaan. Vaikka hänen tapauksessaan ei mitään huvittavaa olekaan, jutun toiseksi viimeinen lause sai hymyn huulille. PS. Otin Tiialta uusivanhan sivupohjan käyttöön.
02.07.2008 - 18:03
Olen lueskellut toisten blogeista puutarhajuttuja ja katsellut ihastuttavia kuvia. Pieni kateuden pistos aina tuntuu niitä katsellessa; nimittäin minulta viherpeukalo puuttuu täysin. Ja vaikka minulta sellainen löytyisikin, ei se taitaisi auttaa, kun pihalla häärää yli-innokas apuri, joka saa alta aikayksikön tällaista jälkeä aikaan: Tuossa kohdassa OLI pari perennaa (ja suuri joukko rikkaruohoja). Blogikoirahan se siinä on piilottanut tai etsinyt luitaan tai kaivanut muuten vain. Jokainen pihan penkki on käsitelty samalla tavalla. Sen sijaan luumupuu kukoistaa ja jos seuraavaa kuvaa katsoo oikein tarkkaan, siinä voi erottaa luumuraakileita. Jos säät vain suosivat (=ei myrskyjä eikä raekuuroja), meille tulee oikein kunnon luumusato :) 30.06.2008 - 17:39
En ole suinkaan mikään jalkapallofani, mutta miehen ja M:n seurana on tullut katsottua muutamia EM-otteluita. Ja kyllähän muutamissa pelaajissa vielä tädinkin silmä lepää :) Mutta jalkapallosta käsitöihin: en olisi osannut arvata, että jalkapallon aikana neulomani kaulahuivi ennustaa voittajajoukkueen. Katsokaa vaikka: 20.06.2008 - 13:10
Otsikkoa kirjoittaessani mietiskelin, millaisen juhannuksen itse tahtoisin tänä vuonna. Ja ihan päällimmäiseksi nousi toive levosta. Useampi kuukausi jo on menty ja tultu ja tehty koko ajan jotakin. Tosin suuri osa tekemisistä on ollut mieluista, mutta joukkoon mahtuu myös väsyttävää puurtamista ja ikäviä velvollisuuksia, jotka saavat henkisen kapasiteetin vähenemään melko lailla. Siksi toivotan teille muillekin sellaista juhannusta, millaisen jokainen teistä itsellenne haluatte. Alla kukkii juhannusruusu samoin kuin vuokramökkimme päärakennuksen pihapiirissä :) Suloista juhannusta teille kaikille! 17.06.2008 - 20:03
30.05.2008 - 13:37
Kirjoitan nopeasti töistä, koska en tiedä, milloin kotikone on jälleen käytössä. Lukekaa tämä linkki. Meillä M meni lankaan ja levitti sitä jopa tahtomattaan eteenpäin. Jos minulla tulee pitempää bloggaustaukoa, syy on sitten tässä. Hauskaa viikonloppua kuitenkin täällä piipahtaville! 28.05.2008 - 21:12
Ensiksi kiitos onnitteluista sekä omasta että miehen puolesta :) Kiitos myös kannustavista takkikommenteista. M on jo osittain siirtynyt uuteen huoneeseensa. Kuvia tulee, kun paikkoja saadaan edes auttavaan kuntoon. J on tulossa kotiin perjantain ja lauantain välisenä yönä ja varmaan hänellekin pitäisi löytyä nukkumapaikka. J:n huone on tällä hetkellä tavaravarastona. Kaikki ne tavarat pitäisi saada siirrettyä M:n entiseen huoneeseen, josta siis tulee vaatehuone. Sen lisäksi, että J pitää hakea aamuyöllä kotiin. Samana päivänä pitää ehtiä kaksiin yo-juhliin, joista toisiin olen lupautunut töihin. Eli kiirettä on... 26.05.2008 - 17:35
Mutta muistelenpa kuitenkin :) Olen niin kyllästynyt pelkkiin mustiin tekeleisiin, että kaivoin esille puuvillatakin, jonka tein M:lle vuosia sitten. Koon piti olla 12-vuotiaan ja M oli silloin ehkä 10. En vieläkään tiedä, missä homma meni poskelleen, mutta takista tuli valtavan suuri. Nykyään M juuri ja juuri voisi pitää sitä, mutta takki taitaa olla liian lapsellinen väritykseltään. Lankana oli Tennessee, mutta puikkokokoa en enää muista.
Tässä vielä lähikuva napeista, jotka M valitsi ihan itse. Kuva vain on aivan surkea.
Tänään sain heti aamusta kukkia, koska 24 vuotta sitten sanoimme 'tahdon'. Silloin oli ennätyksellisen lämmin toukokuu ja koska häät pidettiin maalla veden äärellä, siellä oli myös aivan älyttömästi hyttysiä. Tosin ne häiritsivät enemmän vieraita kuin meitä. Minulla hyttyset jäivät hääpuvun kerrosten väliin ja miehellä puku suojasi. 20.05.2008 - 19:03
Tai ei sen ole tarvinnut soitella. Kaikki posti on mahtunut ihan postilaatikkoon. Joku aika sitten kyselin kortintekijöiden perään ja sain kuin sainkin vastauksen sähköpostiini. Sikäli vastaus tuli hyvään aikaan, että meille tuli toinenkin yo-kutsu. Valmiit kortit tupsahtivat postilaatikkoon eilen ja tekijänä on Nirppu nirpun tekeleitä blogista.
Kiitos Nirppu! Kuten kuvasta näkyy, juhlimme kuun lopussa sekä tyttö- että poikaylioppilasta. Tänään tuli sitten postia Inkeriltä .
Kiitos Inkeri! Saa nähdä, koska ehdin jotain tästä tehdä. Mieli tekisi kokeilla useampaa mallia. 18.05.2008 - 21:08
Häistä on palattu ja kivaa oli. Menomatkalla meinasi tulla kiire, koska piti tehdä pieni lenkki blogikoiran hoitoonviennin vuoksi. Sitä paitsi majoittuminen hotelliin kesti aikansa, koska paikalla oli vain yksi työnekijä, joka hoiti samalla tarjoilijan ja vastaanoton työt (ja varmasti luppoaikanaan kokin ja siivoojan hommat myös). Ensimmäisen kerran huokaistiin kirkon penkissä noin kymmenen minuuttia ennen seremonian alkamista. Totutusti morsian oli kaunis ja sulhanen komea varsinkin, kun olimme tottuneet heidät näkemään enimmäkseen toppa/tuuli/verryttelypuvuissa. Meidän tuttavuutemme nimittäin alkoi noin viisi vuotta sitten yhteisen harrastuksen kautta. Juhlat jatkuivat sitten kävelymatkan päässä olevassa kunnostetussa seurantalossa. Siellä oli pöytiin jaettu koivusta sahatut pienet nimikortit, joiden perusteella paikat oli jaettu. Meidät lahtelaiset oli sijoitettu samaan pöytään ja tämä pöytä oli taatusti juhlien äänekkäin ihan ilman mitään sisäisiä rohkeuden lisääjiä. Tarjoilut olivat runsaat ja bändi ammattitaitoinen. Tanssikin pakollisen lavatanssiosuuden jälkeen hoidettiin isossa piirissä, joten ilman vakituista pariakin olevat pääsivät tanssiin mukaan. Myöskään mitään erityisiä kuppikuntia ei syntynyt. Siispä kyseesä olivat harvinaisen avoimet ja iloiset häät. Pari kuvaakin voin tänne laittaa:
Tässä jatkopaikka kuvattuna tänä aamuna, kun ei muistettu illalla kuvausta hoitaa.
Tämä on sitten boolimalja, jossa on neljä hanaa. Systeemiä en osaa selittää, mutta hieno se oli. Kuulemma Helsingistä vuokrattu. Hauska sattuma oli, että hääpari oli valinnut häävalssiksi saman, joka meillä oli melkein 24 vuotta sitten eli 'Suvivalssi'. Myös kakkosvalssi ´Metsäkukkia´oli sama. Ja meidänkin häitämme vietettiin toukokuussa, tosin noin viikkoa myöhemmin. Tässä onkin hääpäivä kohta tuloillaan. Jatkopaikasta oli onneksi vain 20 metrin kävelymatka hotellille, joka sekin otti koville tanssimisen rasittamille jaloille. Aamulla sitten taas odoteltiin avaimen luovutusta ja huoneen maksamista, mutta onneksi ei ollut kiire. Paluumatkalla poikettiin kummityttöä katsomaan, joka oli oppinut jo vierastamaan, mutta hyväksyi meidän lopulta. Ja kasvanuthan tyttö oli kovasti, kun ei oltu pariin kuukauteen nähty.
14.05.2008 - 11:28
Hahaa, enpäs haamuile enää. Ilmeisesti minun kohdaltani blogilista alkaa olla kunnossa. Eilen olin neuletapaamisessa lankakauppa Heinissä. Siellä olikin runsaasti porukkaa tällä kertaa ja yksi uusikin oli ilmestynyt joukkoon. Kiitoksia kaikille seurasta! Minulla onkin normaalista poiketen kaksi työtä yhtä aikaa menossa, keepit nro 2 ja 3. Keeppi kakkonen oli niin lopussa, ettei sitä kannattanut viedä neuletapaamiseen, joten aloittelin numero kolmosta. Ystäväni, joka sen tilasi, pitää nykyään yli kaiken mustasta ja halusi myös mustan keepin. Ja minä inhoan tehdä mustaa :( Keeppien jälkeen pitäisi tehdä M:lle lapaskämmekkäät bussiin unohtuneiden tilalle ja väritoivomus on luultavasti jälleen – musta. 10.05.2008 - 20:16
Tänään on käyty rautakaupassa. M päättikin vaihtaa uuden huoneensa seinien väriä ja samalla päätettiin uusi lattia- ja jalkalistamateriaali. Tällä hetkellä yhdellä seinällä on tapetti ja loput seinät on kohta maalattu uudella värillä kertaalleen. Toinen kerta vielä tarvitaan. Rautakaupan jälkeen ajettiin tervehtimään äitiä ja isää terveyskeskukseen. Nämä käynnit ovat sitten aina yhtä masentavia. Toivottavasti niistä on edes vierailun kohteille jotain iloa. Samalla vietiin talvirenkaat lapsuudenkotiin säilytykseen. Blogikoirakin sai pitkästä aikaa juoksennella vapaana. Ja sitten luumupuuhun. Toissa vuonna se tuotti luumuja ihan kiitettävästi. Ensimmäistä kertaa tein luumuhilloa, luumusosetta yms. Luumuviini jäi sentää kokeilematta. Mutta viime kesänä ei tullut ainoatakaan luumua. Tätä kesää jäämme jännityksellä odottamaan.
Nämä kuvat on otettu alkuviikosta. Tällä hetkellä se on aivan täynnä kukkia. Ja luumupuun kukkien myötä oikein aurinkoista ja suloista äitienpäivää kaikille.
04.05.2008 - 16:25
Polttarit on vietetty ja kivaa oli. Nämä polttarit olivat päähenkilön oloiset ja siksi kaikki siellä viihtyivät. Päivä alkoi poliisilaitokselta. Päivänsankari oli saanut jo viikkoa aikaisemmin virallisen kehoituksen olla lauantaiaamuna kello 10 poliisiasemalla ylinopeuskuulustelua varten. Muu joukko kokoontui kanslian puolelle salakuuntelemaan kuulustelua. Vasta sakonkirjoitusvaiheessa purkauduimme kuulusteluhuoneeseen ja kaappasimme sankarin mukaan. Poliisilaitokselta matka jatkui sankarin siskon luo, missä pukeminen tapahtui. Hänelle puettiin 70-luvun suunnistushaalari ja T-paita, jota olimme sankarin siskon ja erään toisen osallistujan kanssa tuunanneet pikkutunneille perjantaina. Sitten matka jatkui pesäpallokentälle, jossa koko porukalle tarjoiltiin aamiainen kuohuviinin kera. Kentältä lähdimme autokyydillä, sankari silmät sidottuina, noin viidentoista kilometrin päähän hiihtoputkelle, jossa sankari sai pipon ja hanskat sekä vaellussukset sekä ainakin 4 numeroa liian suuret kumisaappaat jalkaansa. Hänen piti sitten hiihtää putki päästä päähän ja muu seurue sai halutessaan seurata hiihtoa potkukelkoilla. Tässä välissä veimme tavarat mökille, mutta palasimme vielä hiihtoputken luo, jossa sankari sai vetää toiselle polttariporukalle (miespuoliselle) pienen liikuntatuokion. Sankari ei kuitenkaan uskaltanut vetää tuokiota ihan täysillä, koska toinen porukka ilmeisesti juhli jo toista päivää ja miesmäiseen tapaan perusteellisesti. Sitten olikin jo ruokailu mökillä. Ruoat oli etukäteen tilattu ja ne myös tuotiin sinne. Ruokailun jälkeen pidimme pienen muistelutuokion ja kaikki kertoivat päivänsankariin liittyviä muistoja ja antoivat sankarille muistoihin liittyviä muistoesineitä. Sankarin sisko toimii kauneuskonsulttina ja teki meille pienen kauneuskäsittelyn, jonka jälkeen oli sitten morsiussauna. Siellä vihdottiin vanhat sulhot pois ja sankari sai juosta ympäri mökkiä jne. Loppuillasta istuttiin nuotiolla nauttimassa kevätillasta ja grillimakkarasta.
Aika hulppea mökki, vai mitä?
Suomalaista järvimaisemaa ei voita mikään.
Ja laavukin siellä oli. 01.05.2008 - 22:36
Vappukin tuli ja on lähes mennytkin. Eipä pahemmin tullut sitä vietettyä. Miehen kanssa oltiin niin väsyneitä, että blogikoiran ulkoilluttamisen ja saunomisen jälkeen eivät silmät enää pysyneet auki. M sen sijaan huiteli kavereidensa kanssa ympäri kaupunkia, mutta kotiutui kuitenkin joskus puolen yön jälkeen. Tänään miehen ajan vei tämä:
Huoneesta on tapetit revitty, seinät ja katto pyyhitty. Lisäksi katto on jo kertaalleen maalattu uudella sävyllä. Vielä toinen kerros tarvitaan. Ja minä siivoilin aika huonoon kuntoon päässyttä pihamaata. Eipä paljon istutettuja kukkia näkynyt rikkaruohojen seasta, mutta nyt on edes hetken aikaa siistimpää. Blogi hiljeneekin sitten viikonlopuksi. Lähden polttareihin Ikaalisiin huomenna ja palaan vasta sunnuntaina. Kertoilen sitten palattuani ohjelmasta ja yllätyksen onnistumisesta. Hauskaa ja lämmintä viikonloppua kaikille täällä poikkeaville!
29.04.2008 - 13:29
Haluaisin saada ystäväni pojalle persoonallisen yo-kortin ja minulta puuttuu kokonaan askartelugeeni. Esimerkiksi lasten ollessa pieniä, olin suunnattoman kiitollinen kaikista kerhoista, joissa askartelutarve saatiin tyydytettyä. Virvontavitsoja muistan tehneeni, mutta niihin ei tarvitse kuin paperisuikaleita ja liimaa. Kerran ylitin itseni ja tein joulukortteja itse, mutta niitäkin tein vain muutaman enkä sen koommin ole yrittänyt uudelleen. Jos siis joku kohtuullista korvausta vastaan ja jotakuinkin vihjeitteni mukaan tekisi minulle kortin, olisin hyvin, hyvin iloinen. 27.04.2008 - 21:18
Kiitos kauniista kommenteista edelliseen juttuun. Aina ne mieltä lämmittävät :) Kuvassa eivät minua ärsyttävät virheet näy. Ehkä minussa on sitten hiukan perfektionistin vikaa joissain asioissa. Mutta takin tekeminen opetti ainakin sen, että seuraavalla kerralla käytän edes suhtkoht ohjeen mukaista lankaa. Viikonloppu on ollut aika kiireinen. Lauantaina olivat taloyhtiön talkoot. Sikäli huvittavaa, että ainoat lehdet löytyivät meidän pihaltamme ja nekin ihan tarkoituksella. Mutta urheasti rapsutin puhdasta sammalta, jota myös nurmikoksi kutsutaan. Palkinnoksi sain sentään grillimakkaraa ja siideriä ja porukkakin on suurimmaksi osaksi ihan mukavaa. Tänään tuli käytyä vanhempia katsomassa ja samalla vein äidin ulos pyörätuoliajelulle. Sillä aika mies ja M jatkoivat seinien rapsutusta. Viikonlopun paras juttu oli kuitenkin, että saimme liukuovet myytyä. Nyt ne ovat jo uudella omistajalla Helsingissä. Sitten käsitöihin: pienet prisessasukat valmistuivat vähän aikaa sitten. Koko on noin 3-vuotiaan.
Malli: mallineule Ullasta Puikot: 3mm sukkapuikot Lanka: Novita Nalle 21.04.2008 - 18:41
Edit: Kuva lisätty Samos-takki takkuaa. Se on periaatteessa valmis, mutten ole tyytyväinen. Mutta enää en jaksa siihen tuhlata aikaa, siirryn takaisin sukka-lapanen-pipo-huivi -linjalle. Menköön kummitytölle vaikka hiekkalaatikkotakiksi. Jälki on epätasaista ja päättelyt rumia. Langanpäitähän siinä riitti, koska jouduin kikkailemaan langan riittävyyden kanssa. Tämä oli alusta lähtien hankala; varmaan kaikki osat ja saumat purin lähes kolme kertaa jokaisen. Ja kaiken kukkuraksi viimeistä nappia ommellessa kävi näin:
Ainoat, joihin olin tyytyväinen koko takissa :( Ystäväni toi ne tuliaisina Tukholmasta nappikaupasta ja niitä ei ole enempää. Onneksi mies lupasi hoitaa asian liimalla, kunhan pääsee sitä ensin hankkimaan. Jaaha, vuodatuksen kuvat eivät taaskaan toimi. 16.04.2008 - 18:30
Nimittäin blogikoira täytti eilen 5 vuotta. On tullut sekin jo miehen ikään. Tässä kuva kakusta; koristelu ei oikein onnistunut, koska kakkumateriaali oli aika murenevaa. Hyvin kelpasi; lautanenkin nuoltiin moneen kertaan.
Olen viikonlopusta lähtien herättänyt hilpeyttä lähipiirissä. Kaikki alkoi lähikaupan vihannestiskiltä. Kaikessa rauhassa punnitsin tomaatteja ja kurkkuja. Ja sitten lähdin kärryineni leipätiskille. Ihmettelin hiukan, kun tuntui kuin joku olisi seurannut minua. Hetken päästä minua koputettiin olkapäälle ja rauhallisesti sanottiin: Kuulkaas rouva, teillä taitaa olla minun kärryni. Aivan oikeassa mieshenkilö oli. Kärryissä oli ostosten lisäksi myös hänen laukkunsa. Mitä siinä muuta voi kuin pyydellä anteeksi ja fiksusti vielä lisätä: Minä jo ihmettelinkin, kun kärryissä oli vääränlainen juusto!!!!! Tässä vaiheessa muutkin perheenjäsenet olivat ehtineet paikalle ja olivat tikahtua. 13.04.2008 - 21:51
Täällä on tänään satanut vettä. Lunta ei taida olla muualla kuin lapsuudenkotini pihalla, jossa sai kahlata metrisessä hangessa. Lenkkarit hiukan kastuivat. Blogikoira puolestaan nautti, kun sai laukata vapaana ja hörppiä lunta sydämensä halusta. Kiitokset kaikille lankavarastojaan kaivelleille. Tällä kertaa ei keneltäkään tainnut löytyä, mutta luovalla mielikuvituksella ja purkamalla sain kuin sainkin toisen hihan valmiiksi ja nyt pitäisi hiukan saumoja ommella ja siirtyä sitten nappilistaan. Mutta kun ei vaan huvita. Minä en yhtään tykkää ommella, en käsin enkä koneella. Täytyy yrittää ryhdistäytyä, mutta kun se remonttikin painaa päälle. Huoh! Joskus joulukuussa valittelin, kun blogikoiralla on massuongelmia ja silloin Relli vastasi minulle näin. Noudatimme neuvoa ja hauveli on ollut kunnossa siitä saakka. Isot kiitokset Rellille!!!! Olisin kommentoinut blogiisi, mutta jostain syystä se ei onnistu. Hyvää viikon alkua kaikille!
10.04.2008 - 07:57
Samos-takista loppui lanka noin senttiä ennen valmistumista. Joten jos jollakulla olisi edes pieni nöttönen vaaleanpunaista Samosta olisin todella kiitollinen. Tärkeät numerotiedot ovat: 290 550 6036. Takista puuttuu niin vähän, ettei värierän tarvitse osua kohdalleen.
31.03.2008 - 18:29
on ollut tämä maaliskuun viimeinen. Kävin juuri fysioterapeutilla ja hän sanoi, että ranne paranee hyvää vauhtia. Jess! Pitäisi vaan saada ranne kestämään pyörän käsijarruja, koska nyt voisi jo lähteä polkemaan työmatkat. En ole vielä uskaltanut koettaa. Tällä hetkellä on työn alla reumalangasta kämmekkäät, mutta niistä enemmän kun saan ne valmiiksi. Jos tämä blogi haamupäivittelee, syynä on puikko- ja koukkusivut, joita yritän pikkuhiljaa saada itselle aikaiseksi. On sitten muistilista valmiina mahdollisille, uusille työvälineostoksille. 27.03.2008 - 11:51
J:n mukanaan tuoma brittiläinen flunssa on nyt sitten tarttunut kaikkiin meihin. Myös M:llä on kurkku kipeänä. Mies on ollut pari päivää sairaslomalla ja kuumeessa ja eilen minulle nousi kuume. En sitten pääsyt venäjän tunnillekaan. Viimeinen tunti olisi ensi keskiviikkona, mutta en taida mennä silloinkaan, koska alla on jo kaksi poissaoloa. Katsotaan sitten ensi syksynä, miten opiskelua jatketaan. Mutta takaisin flunssaan: ilmeisesti olen loppuviikon poissa töistä, jotta paranisin kunnolla. Täytyy esitellä vielä yksi synttärilahja, jonka J oli itse tilannut ja antoi minulle vasta Dublinissa.
Onko kenelläkään kokemusta tästä langasta? Minulle tämä oli aivan uusi tuttavuus.
18.03.2008 - 11:34
Tämä on pikainen tervehdys ruokatunnilta. Illalla pitäisi lähteä reissuun ja takaisin tullaan lauantai-iltana. Matkalaukku on lähes pakattu ja passi etsitty. Yritän katsella, löytyykö Dublinista yhtään lankakauppaa ja raportoin sitten matkan jälkeen. Koska blogi vaikenee matkan ajaksi, toivottelen jo nyt
17.03.2008 - 17:53
Viikonloppu hujahti taas ohitse ja melkein koko ajan oltiin liikenteessä. Perjantai-iltana kannustettiin Pelicans voittoon kotihallissa. Valitettavasti vain sunnuntaina oli vuorossa häviö Hartwall-areenalla. Lauantaina käytiin vanhempia katsomassa vuodeosastolla. Ja sunnuntaina kummityttö vanhempineen kävi vielä onnittelemassa. Piti tänään ihan päästä töihin lepäämään. Ja vihdoinkin täällä on jotain käsityötäkin esiteltävänä. Ensimmäinen työ tapaturman jälkeen on sitten valmis. Saanko esitellä M:n pystyraitalapaset:
Malli: kirjasta Myssystä sukkiin Lanka: SandnesGarn Smart Puikot: varren suut ja peukalot sukkapuikot 3,5 ja mallineule sukkapuikot 5mm Lapasten valmistuttua olin niin tyytyväinen, kun oranssia lankaa jäi vain noin 10 cm ja ruskeaa noin 50 cm jäljelle. Kerrankin sain kaiken menemään. Jopa muovipussukka, jossa langat olivat majailleet, meni autoon roskapussiksi. Pitäisi varmaan hommata sellainen apuväline, joka pitäisi kirjoneuleen langat erillään toisistaan. Olin koko ajan solmussa lankojen kanssa ja edistyminen oli hidasta. Tupuna, kyselit mallineuletta. Oletetaan, että väreinä on vaikka musta ja valkoinen. Ensimmäinen kerros on *2o musta, 2o valkoinen*, toistetaan *-* kerros loppuun. Toinen kerros on *nostetaan ensimmäinen musta neulomatta ja neulotaan seuraava valkoisella oikein, nostetaan valkoinen neulomatta ja neulotaan seuraava mustalla oikein*, toistetaan *-* kerros loppuun. Näitä kahta kerrosta vuorotellaan. 14.03.2008 - 15:17
Meille ei ole tullut kissaa blogikoiran kauhuksi, vaan kyse on Lahden kaupunginteatterin Cats musikaalista, jota oltiin miehen kanssa katsomassa eilen. Itse asiassa pankkimme kutsui meidät sinne. Kutsu on herättänyt ihmetystä tuttavapiirissä ja erityisesti meissä itsessämme. Pankit eivät yleensä vaivaudu tarjoamaan mitään tälläisille tavallisille tallaajille. Koska mies kerrankin sattui olemaan aamuvuorossa ja koska kutsuun sisältyi väliaikatarjoilu, otimme tietysti sen vastaan. Musikaali oli sellainen kuin kuvittelinkin: paljon notkeata tanssia ja reipasta laulua, mutta minusta se oli tylsä. Varmaan se johtui ainakin osittain siitä, että en ole koskaan pitänyt musikaalien suomeksi käännetyistä lauluista. Ainoastaan Memory oli hyvä. Jos tätä vertaa Tampereen Vuonna 85 musikaaliin, jossa laulut ovat jo valmiiksi suomalaisia, 85 voittaa reilusti. Samoin Mamma Mia -musikaali oli upea, mutta siinä laulut esitettiin englanniksi. Jos Lahdessa haluaa katsoa hyvän musikaalin, niin se on sitten ehdottomasti Beatles. Kirjoituksen käsityöosuus on iloinen toteamus, että pystyn jälleen neulomaan. M:n pystyraitalapaset ovat edistyneet hiukan. Tein viime syksynä SNY:lleni Jossulle pystyraitalapaset ja M kaipaili jo silloin samanlaisia.Vaihdoin vain värityksen toisin päin ja lanka näyttää riittävän. Tässä kuva Jossun lapasista. Hyvää tulevaa palmusunnuntaita kaikille! 10.03.2008 - 20:34
nimittäin juhliminen. Perjantaiksi olin kutsunut pari ex-työkaveria kylään ja he olivat oikein perehtyneet lahjan hankintaan. Tässä on osa paketin sisällöstä.
Huomenna saan ranteelle ensimmäistä kertaa fysioterapiaa. Se edelleen turvoksissa "terveeltä" puolelta ja äkkiliikkeet sattuvat. Ja tähän sitten loppukevennys. Arvatkaa harmittaako.
05.03.2008 - 19:30
Teit nimittäin tosi iloiseksi :) Sain jo eilen pakettikortin ja tänään painelin ensimmäisessä mahdollisessa tilaisuudessa postiin ja siellä olivat nämä:
Seijasisko lähetti minulle synttärilahjan. Ihanat!!!!! Syntymävuoden Hopeapeilejä, luonnonvalkoista isoveikkaa ja uudet valopuikot. Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos! Toivottavasti siellä lomalla paistaa aurinko! Toinen tämän päivän ilonaihe tulee tässä:
ja tässä
Onhan ranne vielä jäykkä ja kipeä ja terve luu on kuulemma millin verran väärässä paikassa, mutta kipsi on poissa. Tuo jälki on tukisiteestä, jota käytän vielä jonkin aikaa suojaamassa. Ja nyt lähden saunaan ensimmäistä kertaa viiteen viikkoon. 03.03.2008 - 12:37
Täällä loppui tänään hiihtoloma ja M lähti ihmeen hyväntuulisena kouluun. Asiaan saattoi vaikuttaa uusi hiusten leikkaus/värjäys, mitä kouluporukat eivät ole nähneet. Itse kävin aamulla röntgenissä ja keskiviikkona on lääkäri. Jännittää jonkun verran, lähteekö kipsi vai ei. Kipsin kanssa kitkutellessa olen miettinyt, mitä kaikkea voisi neuloa, kun käsi taas pellittää. Laitan tähän listaa lähinnä itselleni, jotta voin sitten puolen vuoden päästä tarkistaa, mitä niistä on tehty vai onko mitään. 1. M:n pystyraitalapaset valmiiksi (olivat tekeillä tapaturman aikaan ja jäivät kesken) 2. Kummitytölle puuvillatakki 3. Kummitytön äidille reumalangasta rannekkeet (sairastui työperäiseen jännetuppitulehdukseen, joka ei vauvan nostelusta ainakaan parane; villa kuulemma helpottaa särkyä) 4. Vanhemman kummitytön äidille sukat jostain pehmeästä vauvalangasta. Hän joutui tammikuussa kolariin (tyhjän säiliörekan perävaunu tuli päin liukkaassa mutkassa) ja nilkka meni aika säpäleiksi. 5. M:lle uudet lapaskämmekkäät. Vanhat unohtuivat bussiin eräänä lauantaina. 6. M:lle sormikkaat vaikka stepin jämistä. Saa nähdä, mitä näistä tulee tehtyä. Reumalankaa saatan tarvita muuhunkin. Saakohan sitä ihan tavallisesta lankakaupasta vai pitääkö tilata jostain? 29.02.2008 - 17:59
Ei täällä mitään mullistavaa ole tapahtunut. Halusin vain saada tuon päivämäärän otsikkoon. Taidan olla hiukan outo :) Joku aika sitten iloisena odottelin, että lähi S-marketin, puikkorenksujen alapuolella oleville tyhjille hyllyille ilmestyisi markettilankoja. Nyt sitten hyllyt on täytetty: kenkälankilla, pohjallisilla ja legginsseillä. Se niistä langoista. Mitä järkeä on myydä puikkoja muttei lankaa, kysyn vaan *hiukan katkeruutta äänessä*. Lähivaltsussa oli vielä pari päivää sitten ainakin harmaata kampanja-seiskaveikkaa. Jotain toistakin väriä oli, mutta en ole muista, oliko se vaaleaa vai herneenvihreää. Värit eivät oikein puhutelleet minua, joten jäivät hyllyyn. Mutta täällä langat sen sijaan puhuttelivat. Nettivierailun tuloksen esittelen sitten myöhemmin. Käden tilanne on entinen. Hiukan paremmin pystyn kantamaan jo jotakin esim. tyhjää teemukia, mutta neulominen ei onnistu. Kokeilin viimeksi tänään. Virkkaamista ajattelin myös yrittää. Työpaikan vakuutus toimi erinomaisesti. Sain tällä viikolla sieltä korvaukset molempien sairaaloiden ja yhden röntgenkuvan maksusta. Tätä voisi verrata vaikka Kelaan, jonne laitoin taksikorvauslapun menemään ennen vakuutuspapereita eikä sieltä ole kuulunut mitään. Eiköhön tässä ollut jorinaa tarpeeksi ja vielä ilman kuvia. Toivottelen kaikille kävijöille oikein rentouttavaa kisaviikonloppua! 27.02.2008 - 17:54
Joku aika sitten Tarja lupautui neulomaan minun puolestani sukat ystävälleni syntymäpäivälahjaksi. Tänään sitten tupsahti postista lähetys, joka sisälsi nämä.
Eli upeat vedenvihreät Kertut. Nämä lähtevät heti huomenna Vantaalle. Mutta Kerttujen lisäksi Tarja lähetti vielä nämä eli
Jaywalkerit Mokkasukkalangasta. Näissä sukissa on kaikki kohdallaan malli, koko ja erityisesti väri. Jopa mieheni mielestä nämä olivat hienot; hän ei yleensä kiinnitä kauheasti huomiota neulomuksiin. Minulle tuli aivan tippa silmään. Tarja, iso kiitos ja valtava halaus! Niin ja oli siellä paketissa muutakin, mutta sanotaanko vaikka niin, ettei sitä enää ole :) Vaihdoin samantien sivupohjan talvisesta keväisempään. Pohja on Kikiltä. 24.02.2008 - 17:26
Edit: Korjasin kirjoitusvirheitä Viikonloppu alkaa olla lopuillaan ja viimeinen täysi, kipsillinen viikko on alkamassa; siis ainakin toivottavasti viimeinen kipsillinen viikko. Tiedän kyllä, ettei käsi ole toimintakunnossa kipsin poiston jälkeen, mutta saa sen ainakin pestä ja voi ruveta käyttämään normaaleja vaatteita ilman pelkoa hihojen venymisestä. Kun ei ole voinut puuhailla normaalisti, olen syventynyt miettimään blogeissa harhaillessa, että taidan olla jonkinlainen ernu (=erilainen nuori; ilmaus on lainaus M:ltä). Minulla on yleensä vain yksi käsityö kerrallaan meneillään enkä edes halua aloittaa uutta ennen kuin entinen on valmis. Toisaalta teen myös aika pieniä töitä kuten sukkia, lapasia, pipoja ja huiveja, jotka eivät vie liikaa aikaa, jolloin kiusaus aloittaa miellyttävämpi työ kasvaisi liian suureksi. Jos alkaisin neuloa/virkata parisängynpeittoa, silloin varmaan sivussa tekisin muutakin. Olen aikanaan äidille sellaisen tehnytkin, kalastajalangasta. Paloja virkkailin aikoinaan junamatkoilla opiskelupaikkakunnalle ja yhdistämisen tein opiskelujen jälkeen. Paljon muuta en siihen aikaan tehnytkään. Jos vielä löydän sen äidin tavaroista, täytyy kuvata se tänne. Ei sitten muuta tällä kertaa. Lumisade on tauonnut ja aura näyttää hiovan pihamaata jälleen superliukkaaksi. Hyvää työ -tai vapaaviikoa täällä käyville :) 18.02.2008 - 20:52
Edit: Kävin osallistumassa neulekyselyyn. Käykää tekin. Viikonloppu meni rattoisasti koneen kanssa leikkiessä. Ex-työnantaja pisti allekirjoittamaan paperin, jossa sitouduin hävittämään kotikoneelta kaikki työnantajalta saadut ohjelmistot. No, sitä sitten teinkin lauantaipäivän. Koneelta piti hävittää mm. virusturva. Onneksi nykyinen työnantaja antoi minulle uudet kaikkien hävitettävien tilalle. Mutta aikaa siihen sai menemään. Kommenteissa on ihmetelty pärjäämistä kipsikädellä töissä. No, koska teen kevyttä toimistotyötä ja käytän konetta päivät pitkät hiirellä ja vielä koska olen oikeakätinen, pärjään. Paremminkin voisi olla, mutta tulen toimeen. Oikeassa elämässä en ole aivan niin nössö kuin saattaa vaikuttaa. Mutta en viitsinyt nostaa meteliä sairaslomasta, koska uudessa paikassa on töiden kanssa kiire ja siksihän minut sinne palkattiinkin. Olen vielä koeajalla ja todellakin tarvitsen tämän työsuhteen, vaikka se kestääkin vain vuoden. Jos olisin ollut ex-paikassa vakituisena työntekijänä, en olisi mennyt töihin näin nopeasti.
14.02.2008 - 08:54
Tulin vain nopeasti toivottamaan kakille täällä poikkeaville Oikein hyvää ystävänpäivää! ![]() (Kuva on kopioitu täältä) 12.02.2008 - 20:42
Kävin tänään toisessa röntgenissä. Viikko sitten kaikki sujui ihan hyvin, mutta nyt työterveydestä ei löytynytkään tietojani. Tai oikeastaan minun tietoni löytyivät, muttei minkäänlaista työnantajaa. Työterveys on sama sekä edellisellä että tällä uudella työnantajalla, joten aikaisemmat käynnit ovat menneet edellisen työnantajan piikkiin. Uskoivat kuitenkin minua ja päästivät röntgeniin ja työpaikalla kävin heti pomon kimppuun. Hän sitten asiaa selvitettyään kertoi, että uusi työntekijä kirjautuu työterveyteen vasta työhöntulotarkastuksen jälkeen. MUTTA työntekijöille, jotka ovat vain vuoden ei tehdä työhöntulotarkastusta. Sitten ilmeni myös, että koska tämä käsijuttu ei ole työ- tai työmatkatapaturma, se ei kuulu työterveyden alaisuuteen. Kuitenkin koska kaikki työntekijät on vakuutettu vapaa-ajan tapaturmien varalta, vakuutuksen pitäisi korvata kaikki kulut. Tänään olin sen verran väsynyt, etten jaksanut selvittää asiaa enempää. Mutta epäilen suuresti, ettei minua ole muistettu vakuuttaakaan :(
03.02.2008 - 17:58
Pitää treenata näppiksen käyttöä yhdellä kädellä huomista työpäivää varten. Jos olisin ollut vanhassa paikassa, olisin varmaan sanonut suoraan, että tarvitsen enemmän sairaslomaa. Mutta täytyy nyt ainakin käydä kääntymässä, että näkevät käden olevan kipsissä ja kipeä. Ensimmäinen kontrolliröntgen on tiistaina ja siitä parin päivän päästä siitä lääkäri. Toivottavasti kaikki on kunnossa ja joudun pitämään kipsiä vain sen viisi viikkoa. Ilmeisesti, jos olisin tehnyt raskaampaa työtä kuin toimistotyötä, olisi sairasloma pidempi. Kotona mies ja M ovat hoitaneet lähes kaiken. Teen, mitä yhdellä kädellä pystyn esim. tiskikoneen tyhjennys ja täyttö, pölyjen pyyhintä ja imurointi sujuvat. Mutta en saa vaatteiden nappeja kiinni enkä korkkeja auki. Kirjan lukeminen on myös hankalaa, koska voi toisella kädellä pitää kiinni karkailevia sivuja enkä voi NEULOA. Tänään miehen kanssa asenneltiin eilen ostettua digiboxia. Kuulumme kaapeliTV -verkkoon, joten emme ole pitäneet kiirettä. Asennus olisi muuten sujunut jouhevasti, mutta ohjeissa ollut virhe hidastutti. Laitteessa on kaksi scartliitin paikkaa ja laitoimme ohjeiden mukaan telkkariin tulevan johdon ylimmäiseen. Tuloksena oli no signal. Puolen tunnin eri vaihtoehtojen kokeilun jälkeen vaihdoimme scartin paikkaa ja johan rupesi toimimaan. Jihuu, olemme digiajassa. Ja se 5000 alkaa lähestyä, arvontahan löytyy täältä.
01.02.2008 - 12:55
Toissailtana lähdin blogikoiran kanssa lenkille. En ehtinyt kuin parinkymmenen metrin päähän kotipihasta, kun kaaduin ja sen jälkeen tiesin, että pahasti kävi. Tämä oli siis se ilta täällä, kun peilijään päälle satoi lunta oikein urakalla. Jouduin jonkun aikaa istumaan jalkakäytävällä, kunnes ystävällinen nuori pariskunta koiransa kanssa tuli avuksi. Toinen otti blogikoiran ja toinen kaivoi taskustani kännykän, jotta saatoin soittaa apuvoimat paikalle. Tapaturma sattui noin klo 20.30 ja ruuminosa, joka oli oudossa asennossa ja h......n kipeä, oli vasen ranne. Sitten lähdettiin taas kerran tutustumaan paikalliseen päivystysterveydenhuoltoon. Ennen klo 23.00 täällä pitää mennä kaupunginsairaalaan, vaikka sen röntgenosasto menee kiinni jo klo 20.00. Joten ensin jonotettiin siellä lääkäriin, joka totesi, että odotanko seuraavaan päivään ja tulen sitten kuvauttamaan siellä vai menenkö lähetteen kanssa keskussairaalaan. Ei paljon huvittanut lähteä kotiin särkevän käden kanssa, joten sitten ajettiin seuraavaan sairaalaan, jossa päästiin lähes heti röntgeniin, mutta lääkärille oli hillitön jono. Mies lähti kotiin yhdentoista maissa ja minä pääsiin ensimmäisen kerran tutkimushuoneeseen 02.15. Noin puolen tunnin päästä tuli lääkäri, joka puudutti ranteen ja se vedettiin paikalleen ja kipsattiin. Sitten taas marssiittiin röntgeniin. Ja sitten sain ilokseni tietää, ettei ranne ollut mennyt paikalleen, vaan koko rumba alusta uudelleen (paitsi puudutetta). Toisella kertaa saivat luut kohdalleen, mutta sittenkin piti vielä puoli tuntia odotella sairaslomatodistusta, lääkereseptiä ja taksitodistusta. Kotona olin puoli viiden jälkeen aamulla. Kipsi tulee olemaan paikallaan viisi viikkoa ja sairaslomaa sain - 2 päivää. Mies nauroikin, että flunssasta ja rannemurtumasta saa saman verran sairaslomaa.
Tällä kädellä ei paljon neulota. Harmittaa todella paljon. Piti nimittäin tehdä kaverille synttärilahjaksi Kerttu-sukat, mutta nyt jää kyllä tekemättä kaikki neulontajutut. 24.01.2008 - 14:06
Tai kyllä edistyy ehkä palmikon verran illassa. Teen siis isommalle kummitytölle kaulahuivia lapasten kaveriksi, mutta tuntuu, ettei se tule ikinä valmiiksi. Onneksi syntymäpäivä on vasta helmikuun loppupuolella, koska huivi pitää vielä jälkikäsitellä ja lähettää postissa saajalleen. Jotenkin tuntuu postinkulkukin hidastuneen entisestään vai lieneekö vain kuvittelua. Kauppareissuilla olen seurannut mielenkiinnolla paikallisen S-marketin erästä hyllyä. Ensin se oli pitkään tyhjillään ja sitten hyllyn yläpuolelle ilmestyi koukkuja ja koukkuihin roikkumaan puikkoja. Toistaiseksi hyllyt ovat edelleen tyhjiä, mutta jos kerran yläpuolella on puikkoja, niin voisi olettaa, että alaosaan tulisi lankaa. Voisi sitten aina ruokaostosten yhteydessä käydä tarkistamassa tarjoukset. Seuraavan kerran seurailen sitten huomenna. 21.01.2008 - 20:19
Hämäläisyyteni takia myöhästyin kahdesta jutusta. En ehtinyt mukaan kevään salaiseen neuleystävään enkä Novitan neulomon Tallinnan matkalle :) Molempia harkitsin liian pitkään. Onneksi sentään eilisillä matkamessuilla oli mukavaa. Ottaen huomioon, että kyse oli matkailusta, siellä oli tosi paljon syötävää. Ohimennessä tarjottiin juotavaa jogurttia, hedelmäjuomaa, maitohappobaktereita purutabletteina, konvehteja ja kovia karkkeja. TallinkSiljan osastolla sai myös pienet näytteet laivojen ruokatarjonnasta. Juotavaakin sai eräältä valuutanvaihtofirmalta. Messujen matkatarjoukset eivät välttämättä olleet kovin hyviä, mutta esim. kilpailujen palkintoina oli ilmaisia lentomatkoja Suomessa ja Euroopassa. Messujen voimasuhteet olivat muuttuneet viime vuodesta. Esimerkiksi Finnmatkojen osasto oli pienentynyt puoleen eikä sillä ollut omaa ohjelmalavaa. Myös VR:n osasto oli huomaamattomampi kuin aikaisemmin. Ilmeisesti näytteilleasettajien määrä oli lisääntynyt, koska tyhjää tilaa ei kuitenkaan ollut sen enempää, mutta mitään uutta mahtiosastoa ei kuitenkaan näkynyt. Joka tapauksessa varmaan menemme sinne ensi vuonna jälleen kerran. 17.01.2008 - 13:30
Tilasin kuun alussa itselleni Modan ja sieltä jäi mielen pohjalle kolkuttelemaan tämä malli. Ohje löytyy lehden lisäksi myös täältä. Onko kukaan tehnyt tätä jollain muulla langalla? Katselin omaa varastoani ja löysin viime syksynä S-marketin alelaarista ostamani Samos ja Samos color(?) -langat. Voisikohan niitä käyttää tähän? Muistakaa myös edellisen postauksen arvonta. 05.01.2008 - 20:03
Kummitytön äiti houkutteli M:n ja minut mukaansa katsomaan Riverdanceä Tampere-taloon. Esitys oli kertakaikkiaan huikea. Riverdancen lisäksi siinä oli flamencoa, venäläisiä kansantansseja ja amerikkalaista steppiä. Lisäksi siinä esitettiin runollista, kaunista kuorolaulua. Suuri kiitos kuuluu myös taitaville muusikoille. Minä pidän irlantilaisesta soundista. Rivitanssiaikoinani suosikkeja olivat juuri irkkumusiikkiin tanssitut eivät niinkään perinteiset jenkkitanssit. Perheen miehet menivät kummitytön isän avuksi hoitamaan pikkutyttöä. Tottakai mekin menimme sitten esityksen jälkeen vielä tervehtimään pikkuista (ja isääkin). Kotona oltiinkin sitten vasta tämän vuorokauden puolella joskus puoli kahden aikoihin. Väsyttää edelleen, mutta mukava ilta oli. 01.01.2008 - 20:15
Tai tässä ovat jo viime vuoden puolella valmistuneet kevätsukat. Ne valmistuivat jo joulun aikoihin, mutta ehdin kuvata ne vasta nyt. En edelleenkään pidä väreistä, mutta koska en pidä niitä ilman kenkiä, ei värejä tarvitse katsella. Kunhan ovat mukavat jaloissa.
Lanka: Austerman Step Malli: Hepsin jaywalker, 76 silmukkaa Puikot: 2,5 mm Vuodenvaihde meni rauhallisesti. Kummityttö vanhempineen ja M:n kummitäti toisen poikansa kanssa olivat meillä ottamassa vuotta vastaan. Kummitytön porukat jäivät yöksi ja tämä oli kummitytön ensimmäinen yökylä. Hyvin meni, voivat vaikka tulla toistekin. Blogikoira vietti vuodenvaihteen alakerran vessassa, mutta ilmeisesti paukkuarkuus on jonkunverran hellittänyt, koskei läähättänyt niin paljon kuin aikaisemmin. Tosin vieläkään se ei suostu menemään pimeällä ulos. 31.12.2007 - 08:01
Koska luulen tämän blogin lukijoiden olevan valtaosaltaan naisia, tässä kaikille naisille uuden vuoden toivotus.
30.12.2007 - 17:06
Pitäähän sitten laittaa kuva itse tehdystä joululahjasta tai siis toisesta niistä :) Alempana on jo esitelty Revontuli, joka meni lahjaksi äidilleni. Tässä on sitten J:lle tehty kaulahuivi.
Lanka: Novitan Aino Malli: Oma Puikot: 6 mm pyöröt Jaaha vuodatuksen kuvat eivät näköjään pellitä. Ehkä kuva tulee joskus näkyviin. 28.12.2007 - 12:44
Matka meni hyvin ja siellä oli lunta ja lisää satoi parina päivänä. Lähtöaamuna kuultiin nykyisin täällä etelässä harvinaista konetta eli lumiauraa. Minulla on kertakaikkiaan ihana mies. Hän oli oikein paneutunut lahjojen hankintaan ja tässä tulos:
Tämä on kai kaupassa ompelurasian nimellä, mutta puikot mahtuvat paria, pitkiä puupuikkoja lukuunottamatta rasian alaosaan. Rasiassa olevat tavarat eivät tulleet paketissa mukana, mutta sen sijaan siellä olivat nämä:
Mies oli tarkkaan katsellut, kun kerran kaupassa olin hypistellyt näitä, mutta jättänyt silti ostamatta. Lisäksi hän oli kuunnellut, kun eräässä lehdessä huokailin valopuikkojen perään ja mitä paketista löytyikään:
Näitä varten hän oli peräti mennyt paikalliseen lankakauppaan. Siellä ei varmaan miesasiakkaita joka päivä käy valopuikkoja kyselemässä. Sen lisäksi sain vielä lukemista.
Hän onnistui todella yllättämään minut. 21.12.2007 - 09:39
Huomenaamulla lähdetään kohti pohjoista ja autosta toivottavasti löytyy kaikki tarpeellinen. Jään joulutauolle ainakin viikoksi, joten tässä vielä jouluntoivotukset kaikille täällä piipahtaville.
Eli hauskaa joulua ja vähäpaukkuista uutta vuotta toivovat blogikoira ja Marjut.
20.12.2007 - 12:43
Kun nyt joulu(neulomis)kiireet hellittivät, ajattelin vihdoin aloittaa itselleni sukkia. Tarve on todellinen, koska muutamaa postausta alempana mainostamistani jämäsukista huopui toinen kantapää pesussa. Viime kesäna ajeltiin Porvoossa ja kävin M:n kanssa Porvoon lankatalossa. Sieltä tarttui mukaan pari kerää Austerman Stepiä, josta oli tarkoitus tehdä sekä M:lle että minulle sukat. Väri valittiin yhteispäätösellä.
Liekö myymälässä ollut hämärä valaistus vai mikä lie, mutta nämä eivät sitten yhtään ole minun väriseni. Hallitsevat värit ovat keltainen ja vihreä, mitä en ilmeisesti ostaessani tajunnut. Olen vielä puna-vihersokea, joten tuskin havaitsen varren punaista raitaa kaiken vihreän seasta. Joka tapauksessa Hepsin jaywalkerit näistä tulevat ja kyllä ne pidettyä tulee, mutta opinpahan tutkimaan kerää tarkasti ennen ostamista. Nimitin nämä kevätsukiksi keltainen/vihreä -yhdistelmän takia. Ja eihän sitä tiedä, vaikka kevätaurinko saisi mielen muuttumaan värien suhteen ;) 19.12.2007 - 13:12
Mietin pitkään, miten voisin vanhempia ilahduttaa sairaalassa. Äidille siis tein Revontulen ja isä saa myös jotain, mutta ajattelin jotain ankean sairaalahuoneen piristykseksi. Sitten näin jollakin blokkaajalla, nimi ei tietenkään jäänyt mieleen, pitsiliinoista kovetettuja koreja. Löysin omista varastoistani liinan. Se ei ole itse tehty, mutta jostain meille kulkeutunut. Liina on tarkoitukseensa hiukan liian iso; oli vaikeaa löytää kulhoa, jonka päällä sitä kovettaisin. Mutta se onnistui, jipii. Tässä on pöydälle karkkikori.
Kuva on taas, mitä on. Liinassa on valkeaa ja vaaleanpunaisen eri sävyjä (sopii hyvin yhteen Revontulen kanssa). Ostin sisälle karkit ja pakkasin sellofaaniin. Toivottavasti tästä on iloa; ainakin siitä on helppo tarjoilla karkkia vierailijoille. 17.12.2007 - 13:04
Eilen haettiin J lentokentältä. Hänellä alkoi muutaman viikon joululoma; mukavaa, kun on välillä koko perhe kasassa. Viimeinen neulottu joululahja on valmis, mutta siitä tulee kuva vasta joulun jälkeen. Siis näitä itsetehtyjä lahjoja oli peräti 2 kappaletta. Olenpa ollut ahkera tänä vuonna :) Tällä viikolla alkaa kova pakkaaminen, koska lähdemme Rukalle jouluksi. Miehen ammattiliiton mökki oli meillä vuokralla viime jouluna ja koska joulunvietto siellä tuntui mukavalta, otamme tänä vuonna uusiksi. Siellä saattaa vaikka olla lunta jouluna. Ainoa huono puoli on hervottoman pitkä matka. Tarkoitus olisi startata viideltä lauantaiaamuna. Matkaan kuluu aikaa noin kymmenen tuntia taukoineen. Taukoja joutuu pitämään paitsi ihmisten myös koiran takia; puutuuhan sillä raukalla jalat yhtä lailla. 14.12.2007 - 08:40
Eilen olin ex-työkavereiden kanssa hohtokeilaamassa ja elokuvissa. En ole koskaan aikaisemmin keilannut ja sen kyllä huomasi. Sain muutaman keilan kaatumaan, mutta enemmän tuurilla kuin taidolla. Mikä siinäkin on, että unohtaa yksinkertaisimmatkin ohjeet, kun on heittovuorossa. Täällä avattiin marraskuun alussa hieno, uusi elokuvakeskus, joka tuli tarpeeseen. Vanhat teatterit olivat aika räjähtäneitä. Olen käynyt siellä kerran aikaisemmin ja ihalin jo silloin mukavia penkkejä ja siistiä yleisolemusta. Hauska yksityiskohta on, että yläkerrassa voi käydä vessassa tähtien kanssa. Tällä kertaa minulla oli seurana Harrison Ford. Valittavana olisi ollut mm. Johnny Depp tai James Dean. Kävimme porukalla katsomassa "Raja 1918" -elokuvan. Se oli aika raaka; ikärajakin K15. Ihan vertailun vuoksi "Tali-Ihantalassa" ikäraja on K11. Ilmeisesti tässä lähikuvana näytetyt teloituskohtaukset aiheuttivat ikärajan ja ihan syystä. En oikein osaa päättää, pidinkö elokuvasta vain en. Tarina vei kyllä mukanaan ja oli ilmeisesti hyvin näytelty, mutta se oli aika ahdistava kuten Suomen tilanne tuolloin oli. 10.12.2007 - 23:03
Eli olen saanut valmiiksi ensimmäisen revontuleni. Tämä menee äidille joululahjaksi, siinä on sen verran jouluiset väritkin. Revontulen malli löytyy siis täältä. Ja koska langat ovat Annelta peräisin, on ihan sopivaa, että käytän niitä hänen malliinsa. Huivia oli todella mukava tehdä, vaikken ehtinyt kuin muutaman rivin iltaisin. Malli oli helppo oppia, mutta se ei ollut tylsä. Tässä huivi vielä pingotuksessa. Langanpäätkin ovat näkyvissä.
Ja tässä valmis huivi M:n esittelemänä.
Malli: Revontuli Lanka: virolainen liukuvärjätty villa Puikot: 5,5 mm 09.12.2007 - 16:17
En suinkaan ollut joulukonsertissa vaan ihanan Bryan Adamsin keikalla Länsi-Auto areenalla. Konsertti oli perjantai-iltana ja koko viikonloppu on mennyt fiilistellessä. Tunnelma konsertissa oli rento ja iloinen. Tämä artisti osaa viihdyttää ilman krumeluurejakin vain mies kitara. Ihana! Koska kuvaton juttu on tylsä, tässä kuva konsertista. Kuva on otettu kännyllä ja vielä minun taidollani, joten laatu ei ole häävi.
Takaisin tullessa oli hurjin keli, mitä muistan aikoihin. Lahden moottoritiellä autot ajoivat kuuttakymppiä, kun räntää satoi suoraan päin tuulilasia ja kaikki kaistamerkit olivat hävinneet. Onneksi mies on taitava kuski ja toi meidät turvallisesti kotiin. Tosin hänkin sanoi, ettei olisi enää kauaa jaksanut ajaa tuossa kelissä. 05.12.2007 - 12:15
Meidän koirulilla on vatsa sekaisin. Tämä ei itse asiassa ole mitään uutta. Rotu on herkkävatsainen ja vaikka välillä ei olla tehty mitään muutoksia ruokavalioon, vatsa oireilee. Tämä vaan on ikävää koiralle: hirveällä vauhdilla ulos ja pusikkoon ja tämä toistuu 2-4 kertaa. Jos ketään ei ole kotona, odottaa läjä/t matolla. Viime mainittu on taas ikävää meille. Taudinkuvaan kuuluu myös, että tauti iskee yöllä, jolloin jonkun pitää nousta viemään ulos. Koira hoitelee herätyspuolen tehokkaasti läähättämällä, aukomalla kuonollaan komeron ovia (tietää, että mies ottaa sukkansa sieltä ennen kuin lähtee minnekään), tunkemalla kuononsa kasvoihin tai läpsimällä tassullaan. Vatsaa on yritetty hoitaa antamalla ruoaksi juustoa (kasvattajan ohje), syöttämällä maitohappobakteereja (eläinlääkärin ohje) ja vaihdettu nappulamerkkiä (oma ohje). Jos jollakulla on muita ohjeita, otan ilolla vastaa. Tässä vielä kuva potilaasta.
27.11.2007 - 07:13
Koska mitkään muut käsityöt eivät ole julkaisukunnossa, laitetaan tähän sitten vähän puutöitä. Tämä puusohva kuuluu samaan kategoriaan kuin sisustushaasteen lipasto. Molemmilla on ikää noin sata vuotta. Puusohvaa on käytetty aikaisemmin vuoteena: kannen saa pois ja sohvan saa levitettyä. Me käytämme kannen alla olevaa tyhjää tilaa lähinnä säilytykseen. Muuten sohva sijaitsee eteisessä, missä siihen voi istahtaa vaikka laittamaan kenkiä jalkaan.
Kuvan alareunasta pilkottaa vironvilla, josta pitäisi tulla jotain jouluksi. Tässä vielä yksityiskohta selkänojasta:
26.11.2007 - 12:37
Tai ainakin viikonloppuisin on kiirettä. Viime viikonloppu on malliesimerkki. Perjantaina oli uuden työpaikan saunailta, joka venyi reippaasti lauantain puolelle. Lauantaina käytiin vanhempia katsomassa. Sunnuntaina olivat ristiäiset Tampereella. Tänä aamuna ylösnousu oli viideltä ja lähtö lentoasemalle edessä. J oli käymässä ristiäisissä ja vietti viikonlopun kotona. Nyt hän on jo Manchesterissä, mutta joululoma alkaa kolmen viikon päästä. Kuten arvata saattaa, käsityöt eivät ole edenneet minnekään. Tosin olen tekemässä viron villasta jotakin, mutta esittelen sen vasta sitten, kun on jotain valmista. 19.11.2007 - 22:42
Seijasisko haastoi minut jo viikko sitten, mutta elämä on ollut yhtä haipakkaa koko syksyn, joten teen lähes kaiken myöhässä. Tämä lipasto on peräisin lapsuudenkodistani ja pienenä muistan sen hankalasti avattavat laatikot. Sitten ilmeisesti tulivat 70-luvun uudet sisustustrendit ja tämä sai väistyä. Muutama vuosi sitten löysin osan lapsuuteni huonekaluista kylmästä aitasta jo aika huonokuntoisina. Yhdestä löytyi jopa hiiren pesä. Mieheni tunsi työnsä puolesta puusepän, joka entisöi huonekalut taidolla. Ja tulos on tämä:
Kuva on niin surkeasti otettu, että lipasto näyttää kapenevan alaspäin, mutta näin ei suinkaan ole. Lipasto on nykyään olohuoneessamme kunniapaikalla. Ilmeisesti se on noin sata vuotta vanha ja täyttä puuta. Tässä on vielä toinen elementti, mutta huomattavasti nuorempi, vuodelta 1985, ja sopii hyvin tähän blogiin. Tämä on äitini tekemä, mutta nimeä en enää muista.
Ryijy sijaitsee myöskin olohuoneessa juuri lipaston yläpuolella. 12.11.2007 - 17:43
Tällä viikolla on miehellä aamuvuoroviikko ja kuljen hänen mukanaan töihin. Eli sitä ollaan ennen seitsemää uudella työpaikalla ihmettelemässä. Sitä ennen pitää vielä viedä koira ulos, joten aikaisena on oltava. Eilistä isänpäivää vietettiin lätkäpelissä Hartwall-areenalla. Seurasimme, miten Suomi hävisi Ruotsille 1-0. Liput olisivat oikeuttaneet myös Venäjä-Tsekki -peliin, mutta siitä katsoimme vain viimeisen erän. Suomen peli oli ajoittain oikein vauhdikas ja tulos olisi voinut olla toisenkinlainen, mutta valitettavasti näin nyt kävi. Mies kävi ostoksilla viime viikolla ja vahingossa hankki minulle kätevän työkalun, jonka testasin eilen paluumatkalla ja hyvin toimi.
Tässä on vielä lähikuva samasta.
Led-otsalamppu on pimeässä autossa matkustavan neulojan paras ystävä. Mies tosin sanoi, että kovin pitkää matkaa ei voi vieressä pitää päällä, mutta ainahan on olemassa takapenkki. Tämä on oikein luksusmalli: siinä on kolme toinen toistaan kirkkaampaa valotasoa. Voi sitten ikänäön edetessä ottaa aina uuden vaihteen käyttöön. 07.11.2007 - 22:06
Nyt on oltu 3 päivää töissä ja pahin jännitys on laantunut. Olen sopeutunut todella hyvin, mistä kiitos mukaville työkavereille. Tosin nämä päivät ovat menneet opiskelun merkeissä. Pitää oppia uusi juttu ensin itseopiskeluna ja sitten vielä mahdollisesti lisää kurssilla. Eli toistaiseksi kaikki hyvin. Käsitöissä on meneillään viimeinen lahja salaiselle ystävälle, joten siitä ei voi ottaa kuvia. Uusi työkin ottaa aikansa ja ei oikein jaksa kotona tehdä kuin välttämättömän. Tämä ilta on mennyt uutisia katsoen ja miettien, mitä häiriintyneen nuoren päässä on oikein liikkunut. Ja aina vain palaa kysymykseen MIKSI. Onneksi oma lukiolaiseni ei ainakaan vielä tunnu pelkäävän kouluun menoa, mutta itse mietin kyllä, että jos kerran Jokelassa, niin miksei myös meillä. Toivottavasti tämä tapahtuma ei kuitenkaan saa jatkoa missään. 04.11.2007 - 22:24
Kävin tänään Kätevä messuilla. Käsitöiden lisäksi seurasin kreikkalaisia kansantansseja ja unkarilaista mieskuorolaulua. Messut olivat aivan ok, mutta eivät mitenkään erityisesti säväyttäneet. Huomenna on sitten ensimmäinen päivä uudessa työpaikassa. Jonkin verran jännittää. Kaikki viime vuosien alemmuuskompleksit pyrkivät pintaan. Ensi viikolla voin olla aika väsynyt; aina isot muutokset vievät voimia. 02.11.2007 - 17:50
Tulen vähän joka jutussa jälkijunassa, mutta joka tapuksessa nämä ovat minun ensimmäiset jaywalkerit. Tarkoitus olisi antaa nämä ensi viikonloppuna synttärilahjaksi. Äiti täyttää 81 ensi lauantaina. Ehkä hän saa sairaalassa pitää omia sukkia, koska on valittanut, että jalkoja palelee yöllä. Nämä sukat on tehty Hepsin ohjeen mukaan. Kiitos Hepsi hyvästä ohjeesta! En edes yrittänyt saada raitoja kohdakkain; sitä ajattelin harjoitella joskus myöhemmin. Tiimalasikantapäänkin tein ja lähes reiättömänä.
Ja vielä kuva pelkistä sukista.
Malli: Jaywalker Hepsin mukaan Lanka: Austerman Step, 84 s Puikot: 2,5 mm Oli muuten todella ihana lanka neuloa, mutta on sillä hyvä hintakin. Viime tiistain Tampereen reissulla sorruin ostamaan sitä taas, kun olivat Koskikeskuksen käsityöliikkeessä -15%. Aina pitää ostaa, kun halvemmalla saa. 29.10.2007 - 17:30
Jotta ei loma olisi mennyt ihan matkusteluksi ja jotta tätä vielä voisi kutsua käsityöblogiksi, pitää olla jotain käsitöihin liittyvää. Elikkä tein M:lle kaulaliinan. Neuloin sitä sekä lentokoneessa että hotellihuoneessa ja sitten vielä kotonakin. Ja valmiiksi tuli.
Puikot: 10 mm puiset Lanka: Novitan Mambo harmaa Malli: Novita syksy malli 38 Kuvassa näkyykin sopivasti sekä oikea että nurja puoli. M oli myös tyytyväinen, vaikken edes kysynyt mielipidettä etukäteen. 19.10.2007 - 10:44
Eilinen oli väsyttävä päivä. Piti käydä tutustumassa uudessa paikassa. Siellä uusi pomo innostui esittelemään uutta työvälinettä niin, että minulla alkoi päässä pyöriä. Koko päivä piti muutenkin pinnistellä, että alakulo pysyisi poissa. Aloitan uudessa paikassa 5.11. Ja silloin "wish me luck" minä nimittäin todella tarvitsen sitä. Jotta tämä ei olisi pelkkä valitusblogi, niin jotain iloistakin. Huomenaamulla lähdetään J:tä katsomaan Manchesteriin. Kerron sitten matkan jälkeen näinkö yhtään lankakauppoja. Jalkapalloa ei tällä kertaa nähdä. Tässä kuvia viime kevään matkalta.
Viimeisessä kuvassa nämä keltatakkiset ovat poliiseja, jotka erottavat koti- ja vieraskatsomot toisistaan. Vähän eri suuruusluokkaa siellä kuin täällä. 17.10.2007 - 10:38
Täällä ollaan kotona jo toista päivää "etätöissä". Koska ei ole töitä, ei ole läsnäolopakkoakaan. Täytyy sanoa, että eilen oli pala kurkussa, kun keräilin tavarani työpaikalta. Tulihan niitä ihan hyvän kokoinen kassillinen. Menin melkein suoraan sieltä neuletapaamiseen lankakauppa Heiniin. Vaikka yhdessä neulominen oli mukavaa, en oikein tahtonut päästä alakulosta eroon sielläkään. Ehkä sitten seuraavalla kerralla on parempi päivä. Jotta ei olisi aivan kuvaton kirjoitus, tässä on kuva J:n lapasista.
Lanka on anopin kaapeista löytynyttä vyötteetöntä lankaa. Valkoiset ruksit ovat Novitan Tenneseetä. Malli on periaatteessa oma, mutta vaikutteita on saatu M:n lahjalapasista.
15.10.2007 - 15:05
Tänään sitten sain irtisanomisilmoituksen. Varmaan, kun tänään menen kotiin, tuntuu pahalta. Mutta nyt vain väsyttää. Vaikka menen torstaina katsomaan toista työpaikkaa, olo on aika surullinen. Minua ei ole aikaisemmin irtisanottu. Tämä toinen paikka on mahdollisesti vuoden määräaikainen ja ainahan muutoksesta voi tulla jotain hyvää. Minä vain suurimman osan aikaa viihdyin täällä... 13.10.2007 - 00:26
Normaalisti olisin tähän aikaan jo nukkumassa, mutta M on kolmen kaverinsa kanssa Gwen Stefanin konsertissa Hartwallilla. Tai oikeastaan heidän pitäisi olla jo junassa matkalla kotiin. Pitää vielä hakea heidät rautatieasemalta. Huomenna on vielä M:llä ja kahdella kaverilla koulupäivä, mutta mistä sen lippuja ostaessa tiesi. Ne on nimittäin hankittu jo puoli vuotta sitten. M suunnitteli itselleen kämmekkäät. Lanka on Anttilasta ostettua akryyliä; taisi olla Fleur tai jotain sinne päin.
Alemmassa kuvassa värit ovat enemmän kohdallaan. Pohjavärin pitäisi olla musta ja raitojen tummaa lilaa. 09.10.2007 - 15:06
Kävin kurkkimassa uutta Ullaa ja siellähän oli vaikka mitä. Olisi niin mukava tehdä useampikin malli, mutta kun ei vaan ole aikaa. Täällä on syysloma lokakuun loppupuolella ja silloin olisi tarkoitus lähteä opiskelijapoikaa katsomaan Manchesteriin. Tietääkö kukaan sikäläisiä lanka- yms. kauppoja? Kävin Rowanin sivuilla katsomassa ja muutaman löysin, mutta jos olisi omia kokemuksia... Pojalta olen kysellyt, mutta hän ei ole huomannut yhtään kauppaa toistaiseksi. 08.10.2007 - 10:51
Nyt on vanhempien asunto tyhjennetty ja siivottu. Huonekalujen siirto oli todella nopea juttu: osassa oli pyörät alla ja osa vietiin kuljetuskärryillä autoon. Toisessa päässä jouduttiin hiukan kantamaan. Keväällä on sitten tiedossa toinen prosessi, kun pahvilaatikoita ja säkkejä pitää käydä läpi ja tyhjentää komeroihin sekä keskellä lattiaa seisovat huonekalut pitää mahduttaa jonnekin. Koska viikonloput ovat kuluneet tässä muuttohässäkässä aika onnistuneesti, ovat käsityöt olleet aivan tuuliajolla pidemmän aikaa. Mutta alla on pannulappulajitelma. Näitä tehtailin kaikilla kesän ajomatkoilla ja niihin on upotettu iso määrä jämälankoja. Nämä ovat vielä minulla kotona; aika monta vein kesällä tuliaisiksi. Yhden noista otan kyllä omaan käyttöön, koska en kehtaa viedä sitä kenellekään.
Lappujen ohje on jossain blogissa, mutta etsinnöistä huolimatta en löytänyt sitä. Blogikoiralla on parhaillaan karvanlähtö. Ajattelin ottaa karvaa talteen ja haluaisin siitä lankaa, mutten tiedä, mistä voisin kysellä lisätietoja. Tietääkö kukaan "koirankarvakehräämöä"? 05.10.2007 - 14:51
Miehen veli soitti eilen ja pyysi. Pitihän tuoreen kummitädin käydä sitten ostamassa Sokoksen 3+1 -päiviltä fleecepuku tytölle. Eikö olekin söpö? Edellisten ostamisesta onkin jo aikaa.
04.10.2007 - 14:36
Käsitöiden puuttuessa laitetaan kuva blogikoirasta.
Kuva on viime uudelta vuodelta. Huomaa joululiina tuolin selkänojalla. Meidän haukku on siis 4-vuotias pk collie (=lassie) poika. Koiruli on meille kovin tärkeä perheenjäsen, vaikkei se ihan tottelevaisuuskoulutuksen päästötodistusta saanutkaan. Valitettavasti se pelkää paukkuja ja uudet vuodet ovat yhtä tuskaa. Harmittaa, kun pikkupojat aloittavat paukuttelun heti joulun jälkeen. Yleensä aattona ja uudenvuodenpäivänä koiraa on kannettu ulos lenkille pari päivää ja koko seuraavan viikon se on häntä koipien välissä. Sisällä alakerran vessa on toiminut turvapaikkana, koska siinä ei ole ikkunoita. 03.10.2007 - 08:15
Viikonloppuna, kun oltiin tyhjentämässä vanhempien asuntoa, löytyi tällaisia, jotka otin heti talteen.
En ole ehtinyt kuin nopeasti selailla kirjaa, mutta sieltä löytyy paljon mallivirkkauksia ja malleja, joita voisi joskus vaikka toteuttaa. Niin, siis sitten kun on aikaa. Kirja on vuodelta 1979. Siellä oli myös nämä:
ja näitä
Vielä en ole järjestellyt lankoja sen paremmin. Inventaarion aika on sitten, kun asunto on luovutettu ja muutkin siihen liittyvät velvollisuudet on hoidettu. Näiden lisäksi oli vielä ohutta virkkauslankaa pitsiä varten. Pitsinvirkkuuta en olekaan kokeillut, mutta sen aika ei ole vielä. Mihin muuten pitsiä oikein voisi laittaa? Minulle tulevat ainoastaan lakanapitsit mieleen, mutta nykyään käytetään vain pussilakanoita ainakin meillä. Äiti kävi aikanaan emäntäkoulun ja oli sen ajan ihmisiä, jolloin kaikki mahdolliset tehtiin itse. Hän on ollut todella taitava. Meillä on esimerkiksi hänen kutomiaan pellavaisia tai puolipellavaisia pöytäliinoja. Hän teki myös useampia ryijyjä kangaspuilla. Tietysti hän myös neuloi ja virkkasi. Valitettavasti vain viimeinen taito tai kiinnostus periytyi. 02.10.2007 - 10:13
Kuukausi on vaihtunut, muttei sitä muusta huomaa kuin kalenterista. Käsityöt ovat edistyneet, mutta kuvaa ei voi laittaa, koska salaiset ovat edelleen työn alla ja muut hommat seisovat. Lauantaina saatiin tyhjennys siihen vaiheeseen, että vain huonekalut ovat jäljellä. Sitten asunto onkin enää loppusiivousta vailla. Sunnuntaina käytiin pitkästä aikaa miehen kanssa elokuvissa. Historiallisen siitä tekee, että M halusi vapaaehtoisesti mukaan. Kuvahan siis oli Ganes ja meistä se oli tosi hyvä. Enemmän siinä kerrottiin Remun kuin Hurriganesien tarinaa, mutta hauska oli seurata oman nuoruuden ajankuvaa. Kuvasta jäi päällimmäiseksi hyvä mieli.
28.09.2007 - 13:46
Valmistunut ei ole vielä mitään, mutta yksi salainen juttu on aloitettu eilen. Jouduin hiukan odottamaan lankoja, koska kaupassa ei ollut heti tarpeeksi. Koska salaiset ovat kiireellisemmät joutuivat step-sukat jäämään telakalle joksikin aikaa. Onneksi äidillä on syntymäpäivä vasta marraskuussa... Huomenna on taas tiedossa vanhempien asunnon tyhjentämistä. Kyseessä on varsinainen loppurykäisy, koska viikon päästä serkun kuorma-autoon pitää pakata huonekalut ja siivota jäljet. Siinä sitten siivotaan kuuden vuoden muistot. Vanhempani viihtyivät erinomaisesti tässä asunnossa, jossa oli mukavia naapureita ja apu lähellä. Nyt heillä ei enää ole kuin sairaalan sänky. Koska molemmat ovat henkisesti aivan vireitä ja oikeustoimikelpoisia, on tilanne niin, niin epäreilu. Eikö vanhuksille todellakaan ole olemassa sellaisia ympärivuorokautisia hoitoasuntoja, ettei heitä tarvitsisi viedä sairaalan vuodeosastolle jäljellä olevaksi ajaksi. 27.09.2007 - 08:15
Ensiksikin käsityöt eivät ole edistyneet millään tavalla. Tai katsotaanko edistymiseksi neulon, puran, neulon ja taas puran. Ja sitten purin lopullisesti M:n pipon alun; hän ei pitänyt väristä ja minä en pitänyt mallista. Aloitin sitten eilen illalla sukat Austermannin Stepistä, jotka olivat mukana Ketunpään sukkapaketissa. Kuva paketista on alempana. Ajattelin tehdä Jaywalkerit, mutta en ole jaksanut kääntää ohjetta. Katsotaan nyt, mitä tulee. Syynä haluttomuuteen on tietysti työtilanne. Tänään pitäisi saada tietää, onko minulla mahdollisuuksia päästä yhteen paikkaan noin vuodeksi. Jännittää ihan hirveästi. Edit: Soitto tuli sitten iltapäivällä. Toivottu vuosi oli vaihtunut puoleen vuoteen ja asian vahvistuminen siirtyy ensi viikkoon, koska isoin pomo ei ollutkaan paikalla. Odotellaan sitten ensi viikkoa.
25.09.2007 - 11:02
Ymmärrän kyllä, kun joissain blogeissa on valitettu, että otsikoita on vaikea keksiä. Ei minullakaan ole mitään maata mullistavaa kerrottavaa. Rinsessa -kämmekkäiden langasta aloittelin omalla mallilla baskeri/myssyä kämmekkäiden kaveriksi. Eilinen ilta sujui mallineuleen harjoittelussa ja silmukoiden määrän keksimisessä. En vakuuttunut simukkamäärästä vielä eilen; täytyy jatkaa tänään. Suvun vauveli on päässyt kotiin ja kuului pontevasti vaativan oikeuksiaan. Ainakin puhelimesta kuuluivat vahvat keuhkot. Koska vauvasta ei ole kuvaa, tässä on kuva meidän nuorimmaisesta yli neljä vuotta sitten.
24.09.2007 - 10:36
Ainakin siis viikonloppuisin on kiirettä. Viime viikonloppu meni koirien luonnetestissä ja TAYK:ssä. Kuulun paikallisen collieyhdistyksen hallitukseen ja se aiheuttaa tiettyjä velvollisuuksia. Itse asiassa tulin heikkona hetkenä luvanneeksi lähteä ko. yhdistykseen, kun kaveri pyysi. Enhän minä mistään koirajutuista paljoakaan tiedä, mutta näköjään kanttiiniin tarvitaan aina väkeä. Siellä menikin sitten lauantaipäivä. Sunnuntaina oltiin Tampereella katsomassa edellisen postauksen vauvaa. Suloinen pieni tyttö, isänsä prinsessa siellä oli. Kuvaa en voi tänne laittaa, kun ei tullut kysyttyä lupaa. Mutta olen saanut kämmekkäät valmiiksi, jipii. En ymmärrä, mikä niissä peukaloissa mättää. Olenhan sentään tehnyt peukaloita enemmän ja vähemmän eikä niissä ole ollut ongelmia. En ole vieläkään tyytyväinen, mutta käyttäjälleen kelpaavat, joten annan olla.
Rinsessa kämmekkäät Ullasta. Lankana Novitan Merino Wool ja 3mm:n sukkapuikot. Ja langathan ovat peräisin täältä. Taitaa vuodatuksessa olla kuvaongelmia tai ainakin minulla on. Lisään kuvan sitten myöhemmin. Edit: kuva lisätty 21.09.2007 - 11:55
Nyt tulee käyttöä näille
ja myös tälle
Että olen surkea kuvaaja, mutta tässä lähikuva kuviosta.
Tossujen ohje on täältä ja peitto on tehty Suuren Käsityölehden 2/2007 ohjeella. Lankana on Marks & Kattens Anemone ja puikot 3 mm. Syy näihin neulomuksiin on tänä aamuna Tampereella syntynyt tyttövauva. Miehen veljen ja vaimonsa esikoinen syntyi klo 9.29. Koska miehellä on vain yksi veli ja minä olen ainut lapsi, tämä on toistaseksi meidän lasten ensimmäinen serkku. Onnea!!! 20.09.2007 - 10:28
Ei edisty käsityöt ei. Tein sen peukalon taas ei eilen ja totesin, että purkuun menee. Tosin aloitin toisen kämmekkään ja teen sen ensin valmiiksi, jos peukalosyndrooma helpottaisi sillä. Tietäsikö kukaan ohuelle, yksiväriselle langalle kaunista mallia miesten sukkaan. Ajattelin tehdä joululahjaksi sukat sellaiselle henkilölle, jolle villasukat tarkoittavat harmaita, paksuja ja kutittavia vanhojen miesten sukkia. Kyseinen henkilö itse on neljissäkymmenissä. Väriksi ajattelin tummansinistä, koska se taitaa olla miesten sukkien perusväri. Jotta kirjoitus ei olisi täysin kuvaton, laitetaan tähän blogikoira lapsuudenkotini keinussa.
19.09.2007 - 15:26
Minulla on edelleen työpaikka; ei ole irtisanottu - vielä. Hieman on parempi olo, vaikka yö menikin nukkumatta. Väsymys painaa ja tänään olisi järjestyksessä kolmas venäjän tunti. Saa nähdä, miten pysyy hereillä, kun ovat vielä pikkaisen kyriliset aakkoset hakusessa. Että niillä on paljon ässiä Venäjällä. Venäjän opiskelu lähti siitä, että olen aina pitänyt kielistä ja venäjä tarjoaa aivan uutta haastetta. Tosin espanjaakin harkitsin (vrt. Serranon perhe), mutta täällä taitaa venäjän osaamisesta olla enemmän hyötyä. Puhuin miehenkin mukaan tunneille; hänkin on aina ollut kiinnostunut Venäjästä ja sen kielestä. Käsityörintamalla on hiljaista. Eilen illalla tein rinsessa-kämmekkäitä. Mutta kun olin tehnyt ja purkanut peukalon kolme kertaa, annoin periksi. Jos joskus saan peukalon edes auttavasti kelpaavaksi, laitan kuvat tänne. Pitäisi varmaan hankkia sormikaspuikot...
18.09.2007 - 12:39
Tänään on todella surkea päivä. Aamukahvilla sain kuulla oleva todennäköisesti irtisanottavien joukossa. Vaikka on tiennyt sen olevan tulossa, aina se kirpaisee. Voi olla, ettei huvita blogia ylläpitää vähään aikaan. Tai ehkä sittenkin haluaa vuodattaa, kun pahin paha olo laantuu. Jos jollakulla on tietoa työpaikasta viisikymppiselle naiselle, joka osaa melkein kaikkea, muttei mitään kunnolla, niin ehdotuksia otetaan vastaan. Tässä kuitenkin M:n pipo. Mallin hän suunnitteli itse. Minä vain toteutin sen. Pipossa on käytetty kahta eri lankaa: kirjavaa ja yksiväristä harmaata.
Lanka: Lana Grossa Basics Puikot: 10mm
17.09.2007 - 08:50
Viikonloppuna ei tullut käytyä koneella ollenkaan. Toistaiseksi viikonloput kuluvat vanhempieni asunnon tyhjentämisessä. Siis vanhemmat eivät ole kuolleet, vaan heidät on siirretty terveyskeskuksen vuodeosaston pitkäaikaispotilaiksi. Karmea sanahirviö! Tyhjennettävä asunto on vuokra-asunto ja sinne pitää saada uudet vuokralaiset. Tavarat pitää mahduttaa lapsuudenkotiin, joka sekään ei ole koolla pilattu. Tästä tulee vielä hikinen homma. Sitten käsitöihin, valmiina ovat M:n kaverille tulevat synttärilahjasukat. M:n mielestä sukkiin piti lisätä silkkinauhat. Marraskuussa sitten selviää, oliko lahja mieleinen.
Lanka: SandnesGarn Lanett 100% merinovilla Puikot: 2,5 mm Malli: täältä Malli on kaunis ja lanka ihanan tuntuista, mutta välillä neulominen on jotenkin tuskaista. Liekö syynä pienet puikot vai mikä. Joululahjaksi pitäisi tehdä vielä yhdet ja nekin tietysti pinkit. Tällä hetkellä tuttavapiirin ylivoimaisesti suosituin väri. 14.09.2007 - 09:14
Tänään päivä lähti käyntiin räväkästi. Ensin koiralenkillä kettu juoksi melkein nenän edestä tien yli ja meidän hauveli innostui ja lähti vetämään ketun perään. Kettupa olikin jäänyt katselemaan metsän reunaan ja ainakin viisi minuuttia koira ja kettu tuijottivat toisiaan hiljaa silmiin. Sitten koira antoi periksi ja jatkettiin lenkkiä. Kotona sitten M lähti kiireellä pyörällä bussipysäkille. Ihan lähellä kotia pikkupoika hyppäsi pyörän eteen ja siitähän seurasi törmäys. M sai ruhjeita ja likaiset vaatteet; poika ilmeisesti selvisi vähemmällä. Koska M ei ehtinyt bussiin, piti minun lähteä ajamaan Nisulla (Nissan Sunny vm -88) bussia takaa. Paikalliselle kauppatorille asti takaa-ajo kesti, mutta M ehti kuin ehtikin kouluun. Tässä vielä kuva suuresta urheasta metsästäjästä.
13.09.2007 - 10:42
Tämä aamu oli erilainen kuin aamut pitkään aikaan tai ehkä koskaan. Meidän 20-vuotias lähti opiskelemaan Manchesteriin neljäksi vuodeksi. Eli heti aamulla lähdettiin Hki-Vantaalle; kone lähti 8:20 ja sen pitäisi olla perillä 9:15 paikallista aikaa. Vaikka lähdön on tiennyt ainakin puoli vuotta, todellisuus iski päälle vasta tällä viikolla ja koko aamu on ollut tosi vaikea. Itku on herkässä. Laitan tähän edes yhden tehdyn työn. Tämänhän pitäisi olla käsityöblogi.
J:n päällä kaulahuivi, jonka neuloin hänen valitsemistaan langoista. J valitsi myös mallineuleen. Tämä ei vielä lähtenyt mukana Englantiin. Ehkä sitten myöhemmin syksyllä... Lanka: OnLinen Linie 97 Iceland 55% villa, 35% polyakryyli, 10% polyamidi Puikot: 8 mm Malli: Omasta päästä edestakaisneuletta 10.09.2007 - 14:05
Otsikoiden keksiminen on yllätävän vaikeata, mutta tuo on ehkä kaikkein kuvaavin. Blogin nimi on hiukan harhaanjohtava, pieni myönnytys juurille. Kotipaikkakunnalla sukkia aina kudottiin ei neulottu. Eli kutominen täällä saattaa tarkoittaa neulomista eikä kangaspuilla kutomista. Tästä blogista pitäisi tulla ensisijaisesti käsityöblogi, mutta elämään kuuluu muutakin ja se muukin saattaa pilkahdella täällä. Eräs pilkahtelija on tässä.
Eli blogikoira se nauttii elämästään toissa kesänä. Käsitöistä tulee kuvia harvakseltaan, koska 1. olen hidas ja 2. nekin, mitä olen tällä hetkellä tekemässä, ovat menemässä lahjaksi. Katsotaan, jos löydän kuvia vanhoista töistä.
|
|