Kiitos kauniista kommenteista edelliseen juttuun. Aina ne mieltä lämmittävät :) Kuvassa eivät minua ärsyttävät virheet näy. Ehkä minussa on sitten hiukan perfektionistin vikaa joissain asioissa. Mutta takin tekeminen opetti ainakin sen, että seuraavalla kerralla käytän edes suhtkoht ohjeen mukaista lankaa.  

Viikonloppu on ollut aika kiireinen. Lauantaina olivat taloyhtiön talkoot. Sikäli huvittavaa, että ainoat lehdet löytyivät meidän pihaltamme ja nekin ihan tarkoituksella. Mutta urheasti rapsutin puhdasta sammalta, jota myös nurmikoksi kutsutaan. Palkinnoksi sain sentään grillimakkaraa ja siideriä ja porukkakin on suurimmaksi osaksi ihan mukavaa.

Tänään tuli käytyä vanhempia katsomassa ja samalla vein äidin ulos pyörätuoliajelulle. Sillä aika mies ja M jatkoivat seinien rapsutusta. Viikonlopun paras juttu oli kuitenkin, että saimme liukuovet myytyä. Nyt ne ovat jo uudella omistajalla Helsingissä.

Sitten käsitöihin: pienet prisessasukat valmistuivat vähän aikaa sitten. Koko on noin 3-vuotiaan.

1505456.jpg      

Malli: mallineule Ullasta

Puikot: 3mm sukkapuikot

Lanka: Novita Nalle