Tai oikeastaan kone on palannut jälleen elävien kirjoihin. Se kävikin läpi täydellisen puhdistuksen eikä vieläkään kaikkea ole palautettu, mutta ainakin se toimii taas.

Viikon aikana eivät käsityötkään ole paljoa edistyneet. M:n lapaskämmekkäät ovat valmiit, mutta mitään muuta en olekaan tehnyt. Kämmekkäät on tehty Fleur -nimisestä akryylilangasta, jota saa Anttilasta. Joskus viime vuoden alussa innostuin ostamaan sitä enkä vieläkään saanut kaikkea käytetyksi. Tässäpä sitten kuva kämmekkäistä, joiden piti olla edellisten kopiot muuten paitsi peukalon piti olla kokonainen.

 

Tästä kuvasta saakin loistavasti selvää, millaiset lapaset on kuvassa :( Peukalon lisäksi muutin hiukan resoria. Neuloin resorien oikeat kierretyin silmukoin. Tuli hiukan jämäkämpi  resori.

Remontti on vaiheessa: tavarat etsivät paikkojaan ja pölyä on joka puolella. Meidän makuuhuonetta  ei ole vielä aloitettukaan, koska ensin pitää saada muut tavarat  alta pois.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!