Otsikko koskee sekä käsitöitä että kaikkea muutakin tällä hetkellä. Rohkelikko -huivin pitää olla todella pitkä ja kun sitä tekee vain Serranoita (tai jo päättynyttä jalkapalloa) katsellessa, ei montaa raitaa illassa valmistu.

Aloitin Minttumaarin ainakin kaksi kertaa ja yhtä monta kertaa olen purkanut sen. Molemmilla kerroilla samasta syystä: Silmukka on karannut liian kauaksi. Lankana on merinosilkki on ja se on aika ohutta, joten tarkkana olisi oltava ja tästähän seuraa, että hidasta on.

Remontissa on aloitettu viimeinen huone ja alkutilanne oli kutakuinkin tämä.

     

Kyseessä on meidän makuuhuoneemme, jonka vitivalkoisia tapetteja olen inhonnut koko meidän asumisemme ajan. Kolme seinää maalataan aika vaaleaksi, muttei kuitenkaan valkoiseksi ja yksi tapetoidaan jonkin verran värikkäämmäksi.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille. Meillä jatketaan remonttia, Rohkelikko/España-huivia ja Minttumaaria.