Eilen meillä vietettiin perheiltaa käymällä elokuvissa ja syömässä. Meillä on tapana käydä juhlistamassa jokaisen syntymäpäivää ravintolaruokailulla. Emme kyllä oikeastaan muulloin käykään, joten paikalliset ravintolat saavat meistä asiakkaita vain neljä kertaa vuoden aikana. Tällä kertaa oli kyseessä M:n synttärit, jotka olivat jo kuukausi sitten, mutta odotimme, että J ilmaantuu ja että jouluruokailut hiukan hellittävät.

 

Elokuvana oli yhteispäätöksellä valittu Australia. Meistä kaikista elokuva oli hyvä, mutta se olisi voinut olla vielä parempi. Kukaan ei pitkästynyt, vaikka kesto oli 2h 45min.

 

Lettu haastoi minut kertomaan itsestäni juttuja. Haaste meni näin:

 

1.Link to the person who tagged you.
2. Post the rules on your blog.
3. Write six random things about yourself.
4. Tag six people at the end of your post and link to them.
5. Let each person know they've been tagged and leave a comment on their blog.
6. Let the tagger know when your entry is up.

 

 

Mitähän ihmettä nyt keksisin:

 

1. Töissä, kun yritän ratkaista ongelmaa tai kuuntelen puhelimessa, piirtelen. Minulla on työpöytä täynnä papereita, joissa on erilaisia psykedeelisiä kuvioita.

2. Olen laiska aloittamaan kotitöitä, mutta kun aloitan teen ne sitten myös loppuun  asti.

3. Tämä on varmasti neulemaailmassa outo juttu. Minulla on yleensä vain yksi käsityö kerrallaan tekeillä eikä lainkaan UFOja. Tosin tällä hetkellä on yksi työ odottamassa purkamista ja viimekesäinen Minttumaari edelleen kesken. Olen kai alkanut oppia tavoille.

4. Pidän sekä koirista että kissoista ihan hirveästi, mutta muut lemmikit eivät innosta. M on ehdotellut kaikkea kanista käärmeeseen ja vedonnut blogikoiran yksinäisyyteen. Onneksi blogikoira on mustasukkaista tyyppiä ja haluaa olla vain se ainut lemmikki, joten M on joutunut antamaan periksi.

5. Pidän vesisateesta.

6. Pidän silittämisestä ja olen puolen vuoden aikana saanut jo kaksi höyryrautaa rikki.

 

Tällä kertaa en jaa eteenpäin, mutta haasteen saa toki ottaa mukaansa.

 

 

Käsitöistä sen verran, että tekeillä on, mutta ovat sen verran salaisia, ettei niitä täällä vielä esitellä.