Eilen minulla oli oikein toivottu vieras. Tupunan kanssa pidimme kahdenkeskisen neuletapaamisen meillä kotona. Tupuna toi minulle tuliaisia.

 

Ja katselimme yhdessä Intsua TV:stä. Kiitos käynnistä Tupuna; oli mukavaa, kun kerrankin oli samanhenkistä seuraa:)

Olen myös salaisten juttujen lisäksi neulonut jotakin sellaista, mitä en koskaan uskonut tekeväni eli tiskirätin. Tarkoitus ei kuitenkaan ole tiskata sillä, koska käteni eivät kestä tiskiaineita ja kumihanskoilla en osaa. Joten tiskaamiseen käytän edelleen tiskiharjaa. Mutta tätä olisi tarkoitus koekäyttää pölyrättinä.

Lanka: Novita kotiväki kaksinkertainen

Puikot: 6mm pyöröt

Malli:    perus korinpohja

Rätin alussa ja lopussa on kolme kerrosta aina oikein. Samoin joka kerroksen alussa ja lopussa on 3s aina oikein. Silmukoita oli kaikenkaikkiaan 41 ja korin päreet olivat aina 7s. Aika näyttää, teenkö näitä lisää.