Taas on vierähtänyt aikaa pitkä tovi. Töissä ovat alkaneet kiireet, jotka jatkuvat ainakin vappuun saakka: ylitöitä, viikonlopputöitä, lomat peruttu (myös sairaslomat). Väsymys painaa päälle eikä ole toivoakaan virkistävistä neuletapaamisista tai muusta vapaa-ajantoiminnasta. Tosin tämän viikonlopun pidin vapaata, koska tänään on miehen synttärit ja huomenna menemme matkamessuille. Tämä on meillä joka vuotinen perinne. Olen aikoinaan valmistunut matkailun markkinointilinjalta, vaikka nykyään toiminkin aivan toisissa hommissa. Kiinnostus matkailuun on silti jäänyt.

Valitettavasti en tänä keväänä ehdi kommentoimaan suosikkiblogejani niin usein kuin ennen, mutta yritän parhaani. Paneudun asiaan paremmin työkiireiden helpotuttua.

Kuten arvata saattaa käsitöitä ei ole valmistunut paljoakaan. Tämän hauskan pannulapun tein lakritsista pitävälle ystävälle.

Ohje löytyy täältä. Kiharat eivät ole aivan mallin mukaiset, mutta kyllä sen Lakupekaksi tunnistaa:) Taidan laittaa pakettiin mukaan hiukan lakritsiakin.