M on sitten palannut, toistaiseksi. Edelleen mieli palaa maailmalle; saa nähdä, miten jatkossa. Ensi maanantaina alkavat työt, pitäähän jostain rahaakin saada:D

M:n oleskelun aikana Uudessa-Seelanissa oli kaksi maajäristystä ja yksi tornado. Onneksi M oli niiden aikana aina muualla saarella. 

Tuliaisia saatiin koko porukka. Kuulemma minulle oli kaikkein helpoin ostaa.

Kyllä tyttö äitinsä tuntee. Näissä on Merinoa ja Opossumia. Jälkimmäistä ei taida Novitan langoista löytyä;)

Yhden käsityön olen saanut valmiiksi. Kuten viime kirjoituksessa halusin, tein sitten pienet sukat 7 veljestä polkan jämistä. 

Koko taitaa olla noin 21-22 ja puikot olivat 3,5mm.

Ja miten sitten otsikko liittyy juttuun? No, ei mitenkään:D Mutta se sattui lukemaan M:n minulle tuoman T-paidan rintamuksessa. Siinä oli myös käännös: "Pretty good, don't you think." eli "Aika hyvä, vai mitä."