Hyvää loppiaisiltaa kaikille.  Vuosi on jo pitkällä, vaikka mitään ei ole saatu kirjoiteltua. Armoton kiire töissä painaa taas päälle, joten muu aika jää vähiin. Vuosi vaihtui rauhallisesti meillä ihmisillä. Mutta blogikoira vietti sen  jälleen kerran vessassa läähättäen. Reppana ei kertakaikkiaan kestä paukkuja.

Joulun aikaa huomattiin, että tonttulakkivarasto on melko heppoinen. Joten päätin jo silloin tehdä itselleni tonttulakin ja tietysti neuloen. Ensin ajattelin ottaa mallia vanhasta peruslakista, mutta googlettamalla löysin mallin ja nauruhermoja (omia ja muiden) koetellen päätin vaihtaa suunnitelmaa. Tässä tonttulakki vm 2012:

Oikeasti se näyttää päässä paremmalta. Katsokaa vaikka täältä.  

Lankana käytin sopivan väristä akryyliä eli Lidlin Sportimoa, puikot 3,5mm ja hattu painoi kokonaista 48g. Tupsuun kokeilin aikoinaan hankkimaani pom-pom-laitetta. Kolmannella kerralla sain tupsun tehtyä:) En ole kovin usein tupsuja värkkäillyt; viimeksi varmaan 4 vuotta sitten. Kokemattomuus sekä myöhäinen ajankohta vaikutti mokailuun tupsulaitteen kanssa. Jossain vaiheessa pitää lisätä harjoituksia ja käyttää vaikka jämäkeriä tupsuiluun.

Nyt aletaan perheen kanssa katsoa 'Kuninkaan puhetta'.