Kiitos kaikille paranemis- ja lomatoivotuksista! Isän tulehdusarvot ovat laskussa, mutta muuten kunto on heikentynyt, valitettavasti.

 

Meistä kokeneimmat Pietarin matkaajat olivat ilman muuta mies ja J. He tekivät viimeksi bussimatkan Pietariin kolmisen vuotta sitten miehen veljen kanssa. Ja mieshän tietysti on tehnyt monta bussimatkaa Leningradiin silloin, kun ne olivat yleisiä. Itse olen käynyt siellä vuonna -81 marraskuussa. Ajankohta oli täysin väärä: siellä oli kylmää ja vielä kylmempää. M oli meistä ensikertalainen.

 

Pietarin matka oli ainakin vaiherikas. Ensimmäinen tuskanhiki pukkasi otsalle heti lähtöaamuna, kun paikallisbussi, jolla oli tarkoitus mennä rautatieasemalle, ei tullutkaan. Onneksi taksi saatiin ajoissa, mutta kuski ei tykännyt matkatavaramäärästä. Mehän tunnetusti matkustamme kevyesti :D

 

Junamatka sujui hyvin ja nopeasti. Vaununumero oli tullut jo viikolla tekstiviestinä ja passit viisumeineen jaettiin junassa. Ei ainakaan keneltäkään jäänyt passi kotiin. Junassa käytiin aamiaisella ravintolavaunussa. Onneksi käytiin aamiaisen jälkeen vessassa, koska ne suljettiin rajamuodollisuuksien ajaksi välillä Vainikkala Viipuri.

 

Suomen asemalla oli vastassa matkanjärjestäjän pikkubussi, jolla meidät vietiin hotellille. Hotellina oli Cameo Fontankan rantakadulla. Tässä kuvassa:

 

 

Tai oikeasti tuo kuva oli ympäristöstä. Hotelli sijaitsee hauskasti korttelin sisäpihalla; lasten leikkipuiston ja koirapuiston vieressä. Tässä oikea kuva:

 

 

Tässä vielä näkyvää Fontankalta ja hauska silta. Siltojahan Pietarissa riittää.

 

 

 

Hotellilta oli matkaa pääkadulle, Nevski Prospektille, noin kilometri ja sen kyllä jaloista huomasi.

 

Hotellimajoittumisen jälkeen lähdimme kiertelemään kaupungille. Nevskille päästyä ja jalkojen sanoessa työsopimusta irti päätimme ajaa minibussilla Nevskin päähän katsomaan talvipalatsia. Minibussit ovat kätevä liikkumisväline. Se pysähtyy, missä haluat ja ottaa kyytiin, mistä haluat. Niillä tulikin kuljettua Nevskiä edestakaisin joka päivä. Hinta oli 22 ruplaa eli noin 70 senttiä kerta/hlö.

 

Talvipalatsin aukion puoleinen julkisivu oli remontissa, mutta aukio muuten oli vaikuttava.

 

 

 

Koska nuoriso kinusi ostoksille Mega-ostoskeskukseen kaupungin ulkopuolelle, lähdimme lähimmälle metroasemalle. Ja siitähän sitten soppa syntyi. Nimittäin melkein heti asemalle päästyä, kapeissa ovissa, mieheltä vietiin lompakko. Ryöstötapa oli klassinen: rosvojoukkio eristää uhrin ja sitten estää kulkemisen sekä eteen- että taaksepäin. Seuraavaksi uhrin huomio kiinnitetään muualle, esim. tässä tapauksessa kaksi joukkion jäsentä tappelee keskenään. Ja sitten takana oleva jäsen varastaa lompakon ja antaa sen toiselle, joka vie sen mennessään. Miehen lompakko oli takataskussa, tosin napin takana, muttei se ole este. Huusin varoituksen pari sekuntia liian myöhään. Kaava oli tuttu, koska entiseltä työkaverilta vietiin repusta lompakko samalla tavoin Prahassa metrovaunussa. Miehen lompakossa oli vähän rahaa, luottokortti ja henkkarit. Luottokortti saatiin mitätöityä viiden minuutin sisällä, joten siitä ei pitäisi kertyä miinussaldoa.

 

Tämän jälkeen jatkoimme matkaa ostokeskukseen vähän ankeissa tunnelmissa. Pitkällä metromatkalla tuijottelin epäluuloisesti kaikkia kanssamatkustajia. Jopa sitä ystävällistä, vanhempaa mieshenkilöä, joka yritti kertoa meille (=turisteille), että olimme menossa keskustan ulkopuolelle. Viimein J sai hänet ymmärtämään, että niin oli tarkoituskin. Mega kauppakeskuksen piti siis sijaita ihan metron päätepysäkin vieressä, mutta sieltä olikin vielä ilmainen bussikuljetus perille. Matkaa oli vain noin kilometri tai puolitoista, mutta aikaa siihen meni lähes 45 minuuttia; ihanaa helteessä ja seisoen bussissa, joka kulkee noin 5 metriä kerrallaan ruuhkassa. Pietarin autoliikenne on muutenkin ruuhkaista ja siksi matkanjärjestäjien kiertoajelutkin on sijoitettu lauantaille, jotta busseilla pääsisi edes jotenkin eteenpäin. Kauppakeskukseen kuitenkin päästiin ja jopa sieltä poiskin ilman ongelmia.

 

Seuraavana päivänä lähdimme kantosiipialuksella Pietarhoviin, tsaarien kesämökille. Matka kesti noin 25 minuuttia. Kantosiipialus tulee suoraan kesäpalatsin rantaan, josta pääsee heti palatsin puistoon. Emme käyneet sisällä, ihailimme rakennuksia vain ulkoapäin ja vaelsimme puistossa. Ilmeisesti hääpareilla on tapana tulla sinne kuvauttamaan itseänsä vieraineen, koska näimme ainakin kymmenkunta paria.

 

 

 

 

 

Tässä kesämökin pieni kotikirkko:

 

 

 

Pietarhovin jälkeen kävelimme kaupungilla ja kävimme katsomassa Iisakin kirkon

 

 

 

ja ehdottoman suosikkini Verikirkon, jonka virallinen nimi taitaa olla 'Kirkko veren päällä'.

 

 

 

Lauantaina kiertelimme Ermitaasia. Koska J ja mies olivat käyneet siellä jo aikaisemmin, J päätti lähteä tutustumaan venäläisen taiteen museoon. Mies lähti minun ja M:n mukaan. Ermitaasin jonoilla oli turhaan peloteltu, emme joutuneet jonottamaan kuin kymmenkunta minuuttia, kun jo pääsimme sisään. Ermitaasi on täynnä valtavia taideaarteita ja taidokkaita yksityiskohtia, kultaa, jadea ja marmoria. Sitä ei pysty käsittelemään kerralla; tulee vain eräänlainen kulttuuriähky. Tässä kuitenkin yksi suosikeistani:

 

 

Ja tässä M:n suosikkitaulu:

 

 

Sunnuntaina satoi lähes junan lähtöön saakka. Kuljetukset toimivat taas kotiasemalle saakka erinomaisesti, mutta perustaksi ei ottanut meitä kyytiin liiallisten tavaroiden vuoksi ja farmaritaksia ei ollut sillä kertaa vapaana, joten tulimme kotiin bussilla, joka tällä kertaa oli melkein ajoissa.   

Pietari on kaupunki täynnä vastakohtia: upeita taideaarteita ja ränsistyneitä kerrostaloslummeja, uusrikkaiden hienoja autoja ja kerjääviä vanhuksia. Sydäntäni se ei kuitenkaan vielä vienyt.